Jätevesien käsittely

Jätevesien käsittely haja-asutusalueella

Uusi hajajätevesiasetus on astunut voimaan 15.3.2011. Säännöksiä on kohtuullistettu ja uusi asetus kumoaa aiemmin valtioneuvoston asetuksen jätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Asetus koskee kaikkia talousjätevesiä ja mm. karjatilojen maitohuoneiden jätevesiä. Ns. kantovesikiinteistöjä asetus ei koske.

Jätevesijärjestelmän tulee täyttää asetuksen puhdistusvaatimukset 15.3.2016 mennessä. Asetuksen vaatimukset koskevat kuitenkin välittömästi uudisrakentamista sekä peruskorjausta, joka vaatii rakennusluvan ja joka ei ole vesihuoltolaitoksen viemäröinnin piirissä.

Jätevesien johtamisesta laadukas suunnitelma

Jätevesien käsittely kiinteistöllä käsitellään rakennusluvan yhteydessä kuten aiemminkin. Rakennusluvan yhteydessä tulee esittää asiantuntijalla laadittu suunnitelma, josta tulee ilmetä ainakin seuraavat asiat:

· Tontin maaperä

· Pinta- ja pohjavesiolot

· Jätevesijärjestelmä ja sen mitoitus

· Odotettu puhdistustulos ja kuormitus

· Näytteenottojärjestelyt

· Järjestelmän käyttö- ja huolto-ohjeet (myös lietteiden osalta)

· Varo- ja hälytyslaitteet

Suunnitelma toimitetaan rakennuslupahakemuksen yhteydessä rakennusvalvontaan. Suunnitelmasta antaa lausunnon ympäristötarkastaja ja käyttöönottotarkastuksen suorittaa LVI-teknikko. Vanhojen järjestelmien korjaamisesta tulee tehdä toimenpidelupahakemus.

Jätevesien käsittelyvaatimukset

Kiinteistöjen jätevesien puhdistaminen tulee toteuttaa siten, että pinta- ja pohjavesien pilaantumisvaaraa ei aiheuteta. Järjestelmä tulee mitoittaa kuormituksen mukaan. Mitoituksen on perustuttava vähintään siihen asukaslukuun, jonka arvo saadaan jakamalla huoneistoala neliömetreinä luvalla 30, kuitenkin siten, että mitoituksen asukasluku on vähintään viisi. Jätevesien puhdistusvaatimuksille on asetettu perusvaatimustaso seuraavasti:

Puhdistuslaitteen teho (%)

Orgaanisen aineen (BHK7) poisto 80 %

Fosforin (P) poisto 70 %

Typen (N) poisto 30 %

Puhdistuslaitteen tehon laskennassa käytetään tulokuorman kuormituslukua, joka on asukasta kohden laskettuna seuraava:

Orgaaninen aines 50 g / asukas / vrk

Fosfori 2,2

Typpi 14,0

Ylöjärvellä tiukennuksia pohjavesialueilla ja rannoilla

Asetuksen lisäksi jätevesistä voidaan säädellä paikallisilla ympäristönsuojelumääräyksillä. Ylöjärven ympäristönsuojelumääräyksissä kielletään jätevesien johtaminen pohjavesialueelle. Lisäksi rannoilla edellytetään WC-vesille umpikaivoa hälytysjärjestelmineen. Määräyksissä on myös jätevesien käsittelyä koskevia suojaetäisyyksiä.

Jätevesien maaperäkäsittelylaitteistojen sekä puhdistettujen jätevesien purkupaikan sijoittamisessa kiinteistöllä tulee noudattaa seuraavia vähimmäissuojaetäisyyksiä:

1. Talousvesikaivo
    - maastosta ja maaperästä riippuen 30-50 m

2. Vesistö
    - WC-vedet 50 m
    - harmaat vedet 15 m

3. Tie, tontin raja tai oja 5 m

Apua järjestelmän valintaan

Suomen vesiensuojeluyhdistysten liiton ylläpitämä Opas jätevesien maailmaan tarjoaa apua kiinteistökohtaisen järjestelmän valintaan. Suomen ympäristökeskus taas ylläpitää ns. puhdistamosivustoa, jossa erilaisiin markkinoilla tarjolla oleviin laitteistoihin ja niiden puhdistustuloksiin voi tutustua. Sivuille on myös kerätty Pirkanmaan alueella toimivien suunnittelijoiden yhteystietoja.

Jätevesijärjestelmän valintaan liittyviä neuvoja antaa ympäristötoimi. Asetuksen vaatimuksia täyttäviä ratkaisuja löytyy runsaasti. Jätevesijärjestelmä tuleekin aina valita kiinteistökohtaisesti ja siihen vaikuttavat kiinteistön yksilölliset olosuhteet. Asiantunteva suunnittelija osaa valita kiinteistölle sopivan järjestelmän.

Poikkeukset vaatimusten noudattamisesta

Jätevesien puhdistustasoa koskevan vaatimuksen noudattamisesta vapautuvat kiinteistön omistajat , jotka asuvat kiinteistöllä vakituisesti ja ovat täyttäneet 68 vuotta ennen 9.3.2011. 

Myös vaikeassa elämäntilanteessa olevat, esim. pitkäaikaissairaat ja työttömät voivat saada hakemuksesta vapautuksen puhdistusvaatimusten nodattamisesta. Vapautusta haetaan ympäristöviranomaiselta ja se myönnetään viideksi vuodeksi kerrallaan.

Selvitys jätevesijärjestelmästä sekä käyttö- ja huolto-ohjeet

Asetus edellyttää, että kaikilla vesihuoltolaitoksen viemäröinnin ulkopuolisille kiinteistöille tulee olla selvitys jätevesijärjestelmästä sekä jätevesijärjestelmän käyttö- ja huolto-ohjeet. Selvitys ja ohjeet säilytetään kiinteistöllä ja ne tulee esittää viranomaisille pyydettäessä.

Jätevesijärjestelmästä tehtävästä selvityksestä tulee ilmetä ainakin seuraavaa:

· Kuvaus jätevesijärjestelmästä

· Kuormituksen arviointiin tarvittavat tiedot

· Käyttö- ja huolto-ohjeet (myös lietteet)

Käyttö- ja huolto-ohjeessa tulee olla vähintään seuraavat tiedot:

· Luettelo säännöllistä hoitoa, huoltoa ja tarkkailua vaativista kohteista (myös lietteet)

· Toiminta häiriö- ja vikatilanteissa

· Määräaikaistarkastukset

· Suunnittelijan, rakentajan, huollon ym. yhteystiedot

Yhteenveto asetuksen aikatauluista

15.3.2011

Uusi asetus tulee voimaan

15.3.2016

Siirtymäkausi päättyy. Vanhatkin järjestelmät tulee olla korjattu.

 

(määräaikaisten vapautusten haku)