Iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta lukukausina 2011-2012

Iltapäivätoimintaa järjestetään Ylöjärven kaupungin perusopetuksessa oleville 1.-2.-luokkien oppilaille sekä kaikille erityisopetukseen siirretyille ja otetuille 1.-9.-luokkien oppilaille.

Iltapäivätoiminta pitää pienestä koululaisesta huolta koulupäivän jälkeen. Koululainen voi osallistua aikuisen ohjauksessa monipuoliseen, virkistävään toimintaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Kiireisen koulutyön jälkeen on mahdollisuus myös rauhoittua ja levätä. Kuukausimaksuun sisältyy välipala.

Monet lapset viettävät pitkiä aikoja koulun jälkeen ilman turvallisen aikuisen läsnäoloa. Iltapäivätoiminnalla pyritään ennaltaehkäisemään riskitekijöitä, jotka liittyvät lapsen valvomattomaan ajankäyttöön ja yksinoloon.


Iltapäivätoimintaan hakeminen

Ylöjärvellä iltapäivätoimintaa järjestävät yhteistyössä kaupunki ja seurakunta. Tulevalle lukuvuodelle hakeminen tapahtuu keskitetysti keväisin sähköisellä hakulomakkeella. Tarkemmista hakuohjeista ilmoitetaan tällä sivulla, esikouluilla, iltapäivätoiminnan toimipisteissä ja paikallislehdessä lähempänä ajankohtaa. Haun koordinoi Ylöjärven kaupunki.

Lapsesi iltapäivätoiminnan hoitojärjestelyistä voit keskustella iltapäivätoiminnan koordinaattorin kanssa.

Mikäli tarve iltapäivätoiminnalle tulee toimintakauden jo alettua, voi vapaita paikkoja tiedustella iltapäivätoiminnan koordinaattorilta, p. 050 358 2735.

Tuntematon tiedostomuotoEsitietolomake (59 kB)


Palaute

Toivomme, että palaute annetaan ensisijaisesti kerhopaikkaan. Saadut palautteet käsitellään ohjaajien kokouksissa. Palautetta voi antaa myös luottamuksellisesti allekirjoittaneelle.

Mahdolliset epäkohdat pyrimme luonnollisesti korjaamaan ja saamamme palautteen otamme huomioon toiminnan kehittämisessä.

Sanna Nousiainen on koululaisten vt. iltapäivätoiminnan koordinaattori (17.1-17.4.2012), p. 050 358 2735.

Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi[a]ylojarvi.fi