Vänrikki Stoolin tupa
![]() |
Kurun ulkomuseon keskeisin nähtävyys on Vänrikki Stoolin tupa, jossa on asunut vänrikki Karl Gustaf Polviander. Hän otti osaa 1807 Ruotsin käymään sotaan Napoleonin sotajoukkoja vastaan Saksassa, sekä 1808-1809 käytyyn Suomen sotaan toimien Kuninkaallisen Porin Rykmentin lipunkantajana.
Tässä tuvassa silloin nuori ylioppilas J.L. Runeberg kuuli vänrikki Polvianderilta tarinoita, joista hän sai aineistoa moniin runokokoelmiinsa, mm. teokseensa "Vänrikki Stoolin tarinat".
Vänrikki Stoolin tupa on alunperin sijainnut Hainarilla, noin kahden kilometrin päässä nykyisestä sijaintipaikastaan. Tupa rakennettiin n. 1750-luvulla, siirrettiin viime vuosisadan vaihteessa Turkuun, vanhan Linnan ulkomuseoon, ja tuotiin takaisin Kuruun juuri perustetun Kurun ulkomuseon alueelle vuonna 1960.
|
TUPA ON SÄILYTETTY ALKUPERÄISASUSSAAN 1750-luvulla rakennettu tupa käsittää kaksi huonetta - kamarin ja Polvianderin huoneen, joissa on monia vänrikki Polvianderin tekemiä esineitä. Kamarissa on mm. itse tehty sänky ja morsiustuoli, jonka vänrikki lahjoitti kihlajaislahjana morsiamelleen. Tätä tuolia kerrotaan myös Runebergin kovasti ihastelleen. Kamarin pöydällä on harvinainen Raamattu vuodelta 1758, jonka painoksesta suurin osa tuhoutui Turun palossa vuonna 1727. |
|
HAMPAIDEN VETÄMINEN POLVIANDERIN HARRASTUS Vänrikki Polvianderilla oli tärkeä sivutyökin, josta muurin reunalla olevat hammashaat kertovat. Kyläläisten hampaiden vetäminen oli vänrikin erikoisharrastus - sillä hän auttoi monen naapurinsa tuskista. Sivuseinällä on myös nähtävillä talonväen käytössä olleet vohveliraudat. Muurin vieressä lattialla ovat naisväelle tutuiksi tulleet rukki ja itselaskeva vyhdinpuu, sekä isännälle tärkeä tupakkipurnu. Polvianderin huoneessa on esillä mm. vänrikin käytössä ollut hylkeennahalla päällystetty raudoitettu sota-arkku, joka oli myös vänrikin pojan alikapteeni Gustaf Maurits Polvianderin mukana Krimin sotaretkellä 1855-56. Ovensuussa on nahasta valmistettu hatturasia, joka tosin on ollut vänrikin vävymiehen, postimestari Forströmin käytössä. Peräseinällä nähdään vanha virsikantele, joka ei kuulunut musikaalisena miehenä tunnetulle vänrikki Polvianderille, mutta on harvinaisena soittimena sijoitettu museoon. Sivuseinustalla on kustavilaistyylinen puolasohva, jossa Runebergin kerrotaan nukkuneen. Vastakkaisella seinustalla oleva sänky on pedattu vieraita varten. Siinä oleva sängynpeite on alkuperäinen. Se on kotikutoinen, luonnonväreillä värjätty ja värit ovat lähtemättömät. Vänrikki itse nukkui etuhuoneessa peräsängyssä ja emäntä sen sijaan ovensuusängyssä pienimmän lapsen kanssa. Sohvapöydällä nähdään Vänrikki Stoolin tarinat ruotsin- ja suomenkielisenä korupainoksena. |



