Karl Gustaf Polviander (1788 - 1876)

Vänrikki Karl Gustav Polvianderista on syksyllä 2009 ilmestynyt kirja "VÄNRIKIN TARINA, Karl Gustav Polviander, Porin rykmentin lipunkantaja ". Kirja on myynnissä Kurun palvelupisteessä 20 euron hintaan. Kirjan on kirjoittanut Tuulikki Sillanpää-Janssen.

Vänrikin Tarina kirja on myös saatavissa luettuna äänitteenä Näkövammaisten Keskusliiton lukupalvelussa, ja näkövammaiset voivat halutessaan tilata äänitteen maksutta itselleen. Tilauksen voi hoitaa puhelimitse puh. (09) 3960 4681 tai lähettämällä tilauspyynnön sähköpostitse  osoitteella lukupalvelu[at]nkl.fi.  

Kirja on tarina Suomen kansallisrunoilija J.L. Runebergin, metsästystoverista ja ystävästä, Porin Rykmentin lipunkantajasta, vänrikki Karl Gustav Polvianderista, Suomen Sodan ”Vänrikki Stoolin” esikuvasta. Kirjan alkulauseen on kirjoittanut Porin Prikaatin komentaja Eversti Eero Pyötsiä.

Kirja kertoo Porin Rykmentin maineikkaasta historiasta ja ankarista Suomen sodan taisteluista, Adlercreutzin, Gripenbergin, von Döbelnin, Eekin ja Grönhagenin johdolla. Kirja kertoo taisteluista Kuuskoskella, Siikajoella, Lapualla, Kauhajoella, Lapväärtissä, Juuttaalla, aselevosta Lohtajalla, Olkijoen sopimuksesta ja lopuksi sodan päättyessä Kainuun sopimuksesta.

Ylpeydellä urhoollinen Polviander kantoi taisteluiden etunenässä Porin Rykmentin lippua ja siinä hulmuavaa sapelia pitävää Porin karhua. Sodan loputtua vänrikki palasi Kuruun sotilasvirkataloonsa, jossa hän Runebergin kanssa teki lukuisia metsästys ja kalastusmatkoja ”Hirvenhiihtäjien” alkulähteillä, luonnonkauniissa ja linturikkaassa Kurussa.

Satakuntalaisen pappissuvun jälkeläinen ja suuren perheen isä vänrikki Polviander syntyi Ruotsin vallan aikana, ja kuoli Venäjän vallan aikana, mutta hänen sydämensä oli aina täyttänyt suuri toivo omasta vapaasta isänmaasta. Teräksinen vänrikki oli kuollessaan viimeinen Suomen sodan veteraani. Suomen Kuvalehti kirjoitti vuonna 1878 hänen muistokirjoituksessaan Suomen sodan sotureista: ”Korutonta oli heidän elämänsä; he eivät maailman mahtavien joukossa röyhkeilleet, mutt’ sydän oli puhdasta kultaa ja tahratonna se viimeiseen hengenvetoon asti sykki isänmaalle.”

Vuonna 1906 Turun ja Porinläänin maaherra, valtiopäivämies Wilhelm Theodor von Kraemer, ja hänen poikansa Helsingin joukkojen komentaja everstiluutnantti Robert von Kraemer tekivät vänrikin sotilasvirkatalosta sen kansallishistoriallisen arvon takia ”Stoolin tupa” museon Turun linnan pihalle. Vuonna 1934 Porin Rykmentti kunnosti vänrikin hautamuistomerkin. Vuonna 1960 "Stoolin tupa" museo palasi Kuruun. Vuonna 1987 Kanttori Pentti Tynkkynen sävelsi Polvianderista ”Vänrikki Stool” oopperan, ja vuonna 2008 Polvianderin synnyinkodin pihalle Mouhijärvellä pystytettiin ” Vänrikki Stool ” muistomerkki.

Karl Gustaf Polviander (1788 - 1876)

Karl Gustaf Polviander syntyi 5.3.1788 Mouhijärvellä. Hänen isänsä oli pappi jo kolmannessa polvessa ja sukuperinne edellytti, että vanhin poika olisi ryhtynyt jatkamaan isänsä työtä. Isä laittoikin pojan Turun akatemian papinkouluun. Poika oli hyväpäinen, mutta samalla kovin hurja ja vallaton samoin kuin hänen opiskelutoverinsa Jaakko Henrik von Zidén, joka Vänrikki Stoolin tarinoissa tunnetaan urheana luutnantti von Zidéninä. Yhdessä nämä kaverukset tekivät Turussa sellaisia kepposia, joita akatemian opettajat eivät sulattaneet. Pojat erotettiinkin akatemiasta hengelliseen säätyyn kelpaamattomina.

Kirjat vaihdettiin miekkaan ja vuodenvaihteessa 1803-1804 toverit liittyivät Suomen armeijaan, Kuninkaalliseen Porin Rykmenttiin. Polvianderin sotilaskyvyt huomattiin heti ja 26.4.1804 hänet nimitettiin majoittajaksi Ruoveden komppaniaan. Samalla hän sai hallintoonsa Hainarin sotilasvirkatalon Kurussa.

Polviander oli suuri ja komea mies, oikea sotilastyyppi: runsaasti yli 3 kyynärää pitkä (kyynärä 60 cm) - komea mies jolla oli harmaat silmät, vaaleat hiukset ja viikset. Vanhoilla päivilläänkin hän säilytti sotilasryhtinsä kulkien aina suorana ja joustavin askelin. Polvianderilla kerrotaan olleen leppoisa ja leikkisä luonne ja hyvänä tarinankertojana hän oli aina valmis kertoilemaan sotamuistelmiaan.

SOTILASSANKARI

Tulikasteensa Polviander sai ottamalla rykmentteineen osaa Ruotsin sotaan Napoleonia vastaan Pommerissa vuonna 1807. Hän oli mukana tulisessa Krüpersfrontin taistelussa Stralsundin edustalla, missä Porin Rykmentti urhean kapteeni Ekin johdolla niitti mainetta. Tässä taistelussa Polviander sai luodin pohkeeseensa, mikä vaivasi häntä kuolemaansa asti.

Koska kotimaasta alkoi kuulua hälyttäviä tietoja, siirrettiin rykmentti takaisin kotiin, jossa sitä odotti tuliset taistelut. Suomessa Polviander rykmenttinsä mukana otti osaa kahdeksaan suurempaan taisteluun Suomen sodassa 1808-09: Kuuskoskella, Siikajoella, Uudessa Kaarlepyyssä, Lapualla, Kauhajoella, Lapväärtissä, Juuttaalla ja Oravaisilla.

Taisteluissa Polviander haavoittui kahdesti, pahiten Kauhajoella, missä luoti osui hänen polveensa melko pahasti. Tästä johtuva kolotus oli hänen vaivojensa lisänä koko lopun iän. Muuten hän kesti koko sotaretken vaivat ja vastukset hyvin. Hän oli mukana myös rykmenttinsä kurjana antautumishetkenä Sievissä. Polviander oli itsekseen päättänyt repiä Porin Rykmentin kunniakkaan lipun mieluummin riekaleiksi ja iskeä lippusalon kiveen sirpaleiksi kuin antaa se viholliselle. Hän luopui kuitenkin viime hetkessä tästä päätöksestään nähdessään, miten muut lipunkantajat ojensivat lippunsa ehjänä voittajille.

RAUHAN TÖISSÄ

Sodan päätyttyä Polviander palasi Kuruun ja asettui asumaan entiseen virkataloonsa Hainarille, jonka hän sai pitää edelleen armosta. Tästä mainitsee Runeberg runossaan Vänrikki Stool: "Stool, hän söi armoleipää vain". Sodan päättyessä Polviander oli vasta 22 vuotias.

Polviander eleli onnellista perhe-elämää lukuisan lapsiparven ympäröimänä ja kaikkien pitäjäläisten kunnioittamana "Hainarin Vänrikkinä". Tyynenä ja hilpeänä luonteena tunnettu Polviander oli arvossapidetty ja nautti niin talonpoikaisen kansa kuin säätyläisten keskuudessa suurta suosiota. Elo oli yksinkertaista ja vaatimatonta, mutta vänrikin kerrotaan olleen yhtä iloinen ja leikkisä, elettiinpä huonoja tai hyviä päiviä.

HAINARIN VÄNRIKKI JA NUORI RUNEBERG

Polviander kalasteli ja metsästeli seudun säätyläisten, erityisesti Ruoveden Ritoniemessä asuneen kapteeni af Enehjelmin kanssa. Näillä retkillään hän tuli kosketuksiin Runebergin kanssa, jolloin heidän välilleen kehittyi läheinen ystävyyssuhde. Runeberg oli ahkera vieras Kurun Hainarilla ja tällöin hän sai kuulla vänrikiltä paljon sota- ym. tarinoita. Näistä Runeberg sai aineksia Vänrikki Stoolin tarinoihin, Hirvenhiihtäjiin ja moniin muihin runoelmiinsa. Kurussa Runeberg teki Polvianderin kanssa laajoja metsästysmatkoja saaden läheisen kosketuksen kurulaiseen kansanelämään, joka häntä suuresti kiinnosti.

KUNNIOITETTU SOTAVANHUS

Kallenpäivänä saapui vanhojen sotaurhojen lähetystö tervehtimään Polvianderia tämän vanhan ystävän ja sotatoverin Almin johdolla. Heillä oli yllään vanhat porilaisunivormut ja he kunnioittivat entistä pidettyä lipunkantajaansa hurraahuudoin ja kiväärinlaukauksin. Veteraanien vuodenkierrossa tämä oli kenties odotetuin juhlatapahtuma.

Suomen sodan 50-vuotisjuhlissa Tampereella 1858 silloin jo yli 70 vuotias Polviander oli kunniavieraana. Sotavanhus esiintyi täydessä sodanaikaisessa univormussaan, jonka kuluneisuutta hän jälkeenpäin harmitteli. Suoraselkäisenä, valkopartaisena veteraanina hän kuitenkin herätti kaikkien ihailua ja kerrotaanpa hänen näissä veteraanitansseissa joutuneen naisten suosikiksi niin, että häntä lakkaamatta pyydettiin poloneesia tanssimaan.

Vänrikki kuoli virkatalossaan Hainarilla syyskuun 28. päivänä 1876 ja haudattiin lokakuun 15. päivänä Kurun vanhalle hautausmaalle. Hänen hautajaisistaan muodostui vaikuttava isänmaallinen surutilaisuus, sillä vänrikki oli kuollessaan viimeinen Suomen sodan veteraani. Ennen kuolemaansa oli vänrikki määrännyt ottamaan Ämmänsillan mäestä kivilaatan, jota ei saanut hakata. Siitä tuli panna hänen haudalleen yksinkertainen muistokivi. Näin tehtiinkin.