Kuvataidekoulu Piirto
![]() |
Ylöjärven lasten ja nuorten kuvataideopetus aloitti toimintansa kuvataidekerhona vuonna 1986. Taiteen perusopetusta se on toteuttanut vuodesta 1993. Tällä hetkellä koulussa on 150 5-15 vuotiasta oppilasta. Kuvataiteen opetuksen tavoitteena on jatkuva oppiminen. Opetuksessa välitetään oppilaille kokonaisnäkemys kuvallisen ilmaisukielen luonteesta. Kuvataiteen perusopetus sisältää aineksia useilta kuvataiteen alueilta.
Lasten ja nuorten kuvataidekoululle valmistui syksyllä 2004 omat toimitilat idylliseen puurakennukseen Krankkulaan (Suojastentie 10). Remontin ja entisöinnin jälkeen Krankkulasta on muodostunut Kädentaidon talo. Tiloissa toimii Ylöjärven käsityökeskus toisessa päässä ja talon toisessa päässä Lasten ja nuorten kuvataidekoulu ja Näpsä-käsityökoulu. Vapaita oppilaspaikkoja voi tiedustella ympäri vuoden, sillä vapautuneet oppilaspaikat täytetään heti. Kannattaa myös tutustua Vanhempien oppaaseen, josta löytyvät tarkemmat tiedot kuvataidekoulun toiminnasta, tuntimääristä, lukukausimaksuista jne.
|
|
Kuvataidekoulu viettää, kuten muutkin koulut, hiihtolomaa viikolla yhdeksän!
Retket
Tänä vuonna PERUS 3, PERUS 4 A, B ja C sekä PERUS 5 retkeilevät kevätkaudella. Loput ryhmät kävivät retkellä syksyllä.
Kevään 2012 syventäviä opintoja
Sisältö päivittyy myöhemmin. Opettaja: Minna Bengs-Shrestha.
PERUS 1 A
Krankkula, la 11.2. klo 10.00-14.00
PERUS 1 B
Krankkula, la 11.2. klo 14.00-18.00
Rautakausipaja
Tutkitaan Suomen rauta-aikaa erilaisten tehtävien avulla: Suunnitellaan riipuksia ja miekanponsia, väännellään niitä rautalangasta ja ruostutetaan sen kuva paperille. Veistetään ulkosalla lumesta kupurasoljet, jos sää sallii. Tehdään luminen jatulintarha juoksenneltavaksi tai puolustaudutaan lumilinnoituksella.
Mukaan eväät, ulkoiluun sopivat vaatteet ja varavaatetta. Tehtävistä toteutetaan eri versiot sisällä, jos pakkasta on kovin paljon.
SYV 2
Krankkula, su 12.2. klo 11.00-16.00
SYV 1
Krankkula, la 10.3. klo 11.00-16.00
Kolmiulotteisuuden vaikutelma kuvassa
Opiskellaan vaihtelevin tehtävin ilmaisemaan tilan ja kolmiulotteisuuden vaikutelmaa kuvissa. Rakennetaan perusmuodoista, piirretään niitä. Koska maailma ei kuitenkaan koostu vain geometrisistä perusmuodoista, tutkimme orgaanista, luonnonmuotoa piirtäen myös miten muoto muuttuu lumesta veistettynä sulaessaan.
Mukaan eväät ja säänmukaiset ulkovaatteet!
PERUS 6
Krankkula, su 11.3. klo 10.00-14.00
PERUS 2 ja PERUS 3
Krankkula, su 11.3. klo 14.00-18.00
PERUS 4 A
Krankkula, la 24.3. klo 10.00-14.00
PERUS 4 B ja C
Krankkula, la 24.3. klo 14.00-18.00
PERUS 5
Krankkula, su 25.3. klo 10.00-14.00
Miniatyyrimaalaus
Suunnitellaan ja toteutetaan aivan pikkuisten, postimerkinkokoisten maalausten sarja akryylivärein vanerille. Aihe: Tehdään suuresta asiasta pieni maalaus.
SYV 1
Krankkula, la 14.4. klo 11.00-16.00
SYV 2
Krankkula, su 15.4. klo 11.00-16.00

