Kaavaprosessi

 

Käsittelyvaiheet

Kaavoitus on monivaiheinen prosessi.
Oheinen kaavio kuvaa kaavan käsittelyä vireilletulosta voimaantuloon.

 

Kaavoitusohjelma

 

Kaavoituskatsaus

Ylöjärven kaupungissa ja maakunnan liitossa kunakin vuonna vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista laaditaan vuosittain kaavoituskatsaus (maankäyttö- ja rakennuslaki 7 §).

Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kuluvan vuoden kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet (esim. maankäyttösopimukset), joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.

Kaava-asioita tai muita asioita, jotka ovat merkitykseltään vähäisiä, ei mainita kaavoituskatsauksessa.

Kaava-alueiden rajauksiin ja aikatauluihin saattaa tulla käsittelyn kuluessa muutoksia. Katsauksessa esitettyjen töiden lisäksi voi vuoden aikana tulla vireille uusia hankkeita, joista ei vielä ole tietoa tai varmuutta.

 

Maapoliittinen ohjelma