Erityisopetus
Erityisopetuksen tavoitteena on tukea oppilasta siten, että hänellä on mahdollisuus suorittaa peruskoulun oppimäärä edellytystensä mukaisesti yhdessä ikätovereidensa kanssa.
Erityisopetuksen keskeisiä periaatteita ovat oppilaslähtöisyys, varhainen oppimisvaikeuksien tunnistaminen ja niihin puuttuminen, joustavat erityisopetusjärjestelyt sekä oppilaan kokonaisvaltainen tukeminen koko kouluajan.
Ensisijaisesti oppilaalle tarjotaan yleistä tukea. Sitä on esimerkiksi tukiopetus, opetuksen eriyttäminen, kodin ja koulun yhteistyö, oppilaan ohjaus ja oppilashuolto. Mikäli yleinen tuki ei riitä oppilaalle, hänelle tarjotaan tehostettua tukea.
Tehostetulla tuella tarkoitetaan käytössä olevien tukimuotojen määrällistä ja laadullista tehostamista. Tällöin oppilaan tuen tarve on pysyväluonteista. Tehostettua tukea ovat mm. osa-aikainen erityisopetus ja oppilashuolto. Kaikilla kouluilla annetaan osa-aikaista (laaja-alaista) erityisopetusta. Pienimmillä kouluilla osa-aikainen erityisopettaja käy koululla erikseen sovittuina aikoina. Osa-aikainen erityisopettaja työskentelee oppilaiden kanssa, joilla on pulmia mm. lukemisen, kirjoittamisen, puheen, matematiikan ja vieraiden kielten oppimisessa. Osa-aikaista erityisopetusta annetaan muun opetuksen ohessa samanaikaisopetuksena, pienryhmässä tai yksilöllisesti.
Joskus oppilaan tuen tarve on niin suuri, että hän tarvitsee tukea pääosin erityisopetuksena annettuna opetuksena. Tällöin oppilas kuuluu erityisen tuen piiriin ja hänelle tehdään erityisopetussiirtopäätös sekä HOJKS (henkilökohtainen opetuksen järjestelyä koskeva suunnitelma). Oppilas, joka on siirretty erityisopetukseen voi jatkaa opiskeluaan omassa lähikoulussaan tai huoltajien ja koulun niin arvioidessa siirtyä luokkamuotoiseen erityisopetukseen. Luokkamuotoista erityisopetusta on mm. Kaiharin koulussa, Vanhassa koulussa ja Yhtenäiskoulussa.
Lisätietoja erityisopetuksesta saa koulujen rehtoreilta tai erityisopetuksen rehtorilta Ritva Willmanilta p. 050 529 3194.