KELPO - tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta

Opetusministeriö myönsi lukuvuodelle 2008–2009 avustusta esi- ja perusopetuksen kehittämiseen 233 kunnalle. Hanke on saanut jatkoaikaa ainakin vuodelle 2010. Ylöjärven kaupunki on ollut mukana kehittämishankkeessa alusta alkaen. Kehittämishanketta koordinoi Opetushallitus ja hankkeesta käytetään nimitystä KELPO-hanke (KEhitetään Laadukasta PerusOpetusta).

Hankkeen perustavoitteena on kehittää esi- ja perusopetuksen tukimuotoja niin, että mahdollisimman moni oppilas voi suorittaa perusopetuksen omassa lähikoulussa tai oman asuinalueensa koulussa.

Periaatteita:

Ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen merkitys, ns. tehostettu tuki

  • Ennaltaehkäisevien yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti.
  • Opetuksen järjestäminen riittävän pienissä opetusryhmissä.
  • Tehostetun tuen keinoja ovat eriyttäminen, tukiopetus, samanaikaisopetuksen eri muodot, osa-aikainen erityisopetus, koulunkäyntiavustajapalvelut, oppilashuolto.
  • Tehostetun tuen muodot otetaan käyttöön entistä aktiivisemmin ja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennen kuin oppilaalle harkitaan erityisen tuen päätöstä.

Lähikouluperiaate

  • Lapselle pyritään takaamaan mahdollisuus opiskella omassa luontaisesti määräytyvässä koulussa yhdessä ystäviensä kanssa.
  • Lähikouluilla tarvitaan entistä enemmän tietotaitoa erilaisista opiskelun tarpeista.

Erityiskoulujen kehittäminen

  • Tavoitteena on kehittää erityisopetuksen osaamiskeskustoimintaa.
  • Lähikoulut saavat tarvittaessa asiantuntijatukea osaamiskeskukselta.

Opettajien täydennyskouluttautumista tuetaan ja toteutetaan

  • Täydennyskoulutuksen tulee antaa valmiuksia heterogeenisten ryhmien opettamiseen.

Moniammatillinen ja poikkihallinnollinen yhteistyö

  • Tuotetaan kunnallinen rakenne käytännön toimenpide-ehdotuksineen, joilla taataan oppilaille riittävät tukitoimet opiskelussaan.
  • Luodut toimintamallit vakiinnutetaan osaksi kunnan tai alueen toimintaa.

  • Ylöjärven KELPO-hankkeesta vastaavat Ritva Willman ja Timo Urpiola. Heidän kanssaan hanketyötä kunnassa ohjaa ja koordinoi sivistystoimeen nimetty hankkeen oma ohjausryhmä.

Lisätietoja hankkeesta saa Opetushallituksen internetsivuilta:
www.oph.fi/kehittamishankkeet/kelpo