YHTEISPELI
Valtakunnallisessa YHTEISPELIssä kehitetään toimintamalli, jonka tarkoituksena on lisätä suomalaisten esi- ja alakoulujen valmiuksia tukea lasten tunne-elämää ja sosiaalista kehitystä arkisissa vuorovaikutustilanteissa.
YHTEISPELI-hankkeen päämääränä on lasten terveen kehityksen tukeminen tärkeinä kasvun vuosina esikoulusta alakoulun loppuun. Tämä toteutetaan tukemalla koulun aikuisten valmiuksia vastata entistä paremmin lasten sosioemotionaalisiin tarpeisiin ja kehittämällä toimintatapoja esi- ja alakouluihin osaksi oppilaiden ja koulun aikuisten arkea. Näiden toimintatapojen avulla parannetaan työskentelyn sujuvuutta ja viihtyvyyttä koko kouluyhteisössä.
Ylöjärvi on valittu YHTEISPELI-hankkeen kehittämiskunnaksi, ja toimintatapoja kehitetään Ylöjärvellä vuosien 2007-2012 aikana. Kehittämistyössä ovat mukana kolme alakoulua sekä tietyt esikouluryhmät näiden koulujen alueelta. Kehittämiskouluja ovat Siivikkalan koulu, Vahannan koulu ja Veittijärven koulu. Lisäksi kehitettyjä menetelmiä testataan Raisiossa, Ihalan ja Kaanaan kouluissa sekä Vantaalla, Kulomäen ja Päiväkummun kouluissa.
Hanketta johtaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Hanketta rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Ylöjärven kaupunki.
Miksi kehitetään työvälineitä kouluille?
Koulu on tärkeä lapsen tunne-elämän ja sosiaalisen kasvun ympäristö. Koulu tarjoaa päivittäin kodista poikkeavia sosiaalisilta jännitteiltään haastavia tilanteita. Tämä tekee koulusta otollisen paikan tukea johdonmukaisesti lasten tervettä kehitystä ja opettaa tunne- ja vuorovaikutustaitoja.
Lasten kasvun tukeminen on määritetty peruskoulun tärkeäksi tehtäväksi myös perusopetuslaissa ja valtakunnallisessa opetussuunnitelman perusteissa. Lisäksi usean oppiaineen tavoitteeksi on asetettu vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen oppiminen.
Koulumaailmasta kuultu viesti on, että opettajat kaipaavat koulun arkeen sopivia käytännöllisiä työvälineitä vuorovaikutuksellisten tilanteiden hoitamiseen, lapsen tunteiden kohtaamiseen ja lasten kasvun tukemiseen osana koulutyötä.
Mitkä ovat YHTEISPELIN tavoitteet?
Hankkeen tavoitteena on tuottaa alakouluille toimintamalleja, jotka lyhyellä aikavälillä
- vähentävät erityyppisiä ongelmia luokassa, erityisesti vuorovaikutuksellisia ongelmia,
- parantavat tehokkaasti luokkailmapiiriä ja työskentelyn edellytyksiä,
- parantavat oppilaiden koulumotivaatiota ja -suoriutumista,
- lisäävät opettajien jaksamista ja vähentävät työstressiä,
- lisäävät opettajien valmiuksia tukea oppilaiden sosioemotionaalista kehitystä arkisissa vuorovaikutustilanteissa.
Tavoitteena on myös, että samat toimintamallit pitkällä aikavälillä
- tukevat lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä,
- vähentävät lasten psyykkisiä ongelmia myös nuoruudessa ja aikuisuudessa,
- vähentävät päihteiden käyttöä ja syrjäytymisen riskiä,
- vähentävät epäonnistumisen riskiä kouluttautumisessa.
Mitkä ovat YHTEISPELIn arvot?
YHTEISPELIn työryhmän arvot ovat
- avoimuus uusille ajatuksille, mielipiteille ja toimintatavoille
- harkitsevaisuus ja syväluotaavuus
- erilaisuuden hyödyntäminen
- vaikuttaminen osallistumalla ja ymmärtämällä
Mitä YHTEISPELISSÄ kehitetään?
YHTEISPELISSÄ ajatellaan, että lapsen tervettä kasvua tuetaan parhaiten toimimalla usealla koulun tasolla samaan aikaan (whole-school-approach). Nämä eri tasot ovat opettajien toiminta lasten ja vanhempien kanssa, työyhteisön toiminta ja rehtorin toiminta koulun johtajana. Yhteispelin toiminnan lähtökohtana on, että lapsi oppii tunne- ja vuorovaikutustaitoja olemalla osallisena erilaisissa vuorovaikutustilanteissa, mallista sekä harjoittelemalla taitoja ohjatusti. Myös ympäristön tulee olla tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelua ja käyttöä ajatellen suotuisa. YHTEISPELISSÄ kehitetään käytännön työvälineitä
- opettajille työskentelyyn lasten kanssa.
- rehtoreille työskentelyyn oman työyhteisön kanssa.
- opettajille ja rehtoreille työskentelyyn vanhempien kanssa.
- esi- ja alkuopetuksen yhteistyöhön tukemaan lapsen siirtymää esikoulusta kouluun.
Työvälineet luodaan sellaisiksi, että työntekijöiden on niitä helppo käyttää ja että ne samalla koetaan tervetulleiksi apukeinoiksi omaan työhön. Tiedetään, että koulumaailmassa laajaan ja pysyvään käyttöön voivat juurtua vain sellaiset lapsen kehitystä tukevat toimintatavat, jotka koetaan yhteisesti tarpeellisiksi, tehokkaiksi, helposti lähestyttäviksi ja omaa työskentelyä helpottaviksi.
Miten työvälineitä kehitetään Ylöjärvellä?
YHTEISPELI-hankkeen asiantuntijaryhmä kehittää työvälineitä yhdessä koulujen kanssa. Kehittämiseen kuuluu työvälineiden testaus ja muokkaaminen tavallisissa luokkatilanteissa, tavallisissa kohtaamisissa vanhempien kanssa sekä työyhteisön normaaleissa yhteisissä rutiineissa. Hankkeen asiantuntijat havainnoivat jatkuvasti toimintaa kouluilla ja pyrkivät löytämään käytännölliset ja toimivat työmuodot yhteistyössä opettajien ja rehtoreiden kanssa. Myös lasten ääni ja kokemukset suuntaavat kehittämistyötä.
Hanketyöryhmään kuuluu tällä hetkellä 7 kokoaikaista ja 1 osa-aikainen työntekijä. Kehittämiskouluilla hankkeen kehittämistyöhön osallistuu säännöllisesti 5 luokanopettajaa, 1 aineenopettaja ja 3 rehtoria.
YHTEISPELI-hankkeen vaiheet, rahoittajat ja aikataulu
Helmikuussa 2006 hanke käynnistyi Stakesissa, rahoittajana Sosiaali- ja terveysministeriö.
Elokuussa 2007 hanke laajeni Stakesin ja Ylöjärven kaupungin yhteistyöhankkeeksi, rahoittajana Sosiaali- ja terveysministeriö
Huhtikuussa 2010 hanke laajeni opetus- ja kulttuuriministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (entinen Stakes ja Kansanterveyslaitos) ja Ylöjärven kaupungin yhteistyöhankkeeksi, jossa on yhteisrahoitus, suurimpana rahoittajana Opetus- ja kulttuuriministeriö
Syksyllä 2010 hanke laajeni Raisioon ja Vantaalle, joihin tähän mennessä kehitettyjä työvälineitä viedään.
Huhtikuussa 2013 kehittämisvaihe päättyy.
Vaikuttavuustutkimuksen ja työvälineiden valtakunnallisen levittämisen aikataulut tarkentuvat myöhemmin.
YHTEYSTIEDOT
Hankkeen johto (THL):
Päivi Santalahti
Lastenpsykiatri, dosentti
Tytti Solantaus
Lastenpsykiatri, tutkimusprofessori
YHTEISPELI-työryhmä Ylöjärvellä:
Mikko Kampman (THL)
Projektipäällikkö
p. 029 524 7706
mikko.kampman[at]thl.fi
Niina Anttila
Projektiasiantuntija
p. 050 437 1311
niina.anttila[at]ylojarvi.fi
Antti Harjunmaa
Projektiasiantuntija
p. 040 133 1591
antti.harjunmaa[at]ylojarvi.fi
Nina Harmes
Projektisihteeri
p. 050 437 1357
nina.harmes[at]ylojarvi.fi
Matti Hursti
Erityisasiantuntija
p. 050 68067
matti.hursti[at]ylojarvi.fi
Antti Liski
Erikoistutkija
p. 050 437 1356
antti.liski[at]ylojarvi.fi
Minna Mustakallio-Sorvari
Projektiasiantuntija
p. 050 437 1355
minna.mustakallio-sorvari[at]ylojarvi.fi
Jenni Mäkinen
Projektiasiantuntija
p. 050 390 4724
jenni.makinen[at]ylojarvi.fi
Tiina Ojala
Projektiasiantuntija
p. 050 390 4725
tiina.ojala[at]ylojarvi.fi
Kehittämiskoulujen rehtorit:
Siivikkalan koulu: Jutta Marjamäki
Vahannan koulu: Päivi Kauko
Veittijärven koulu: Satu Telemäki (virkavapaalla)
Yhdysopettajat:
Siivikkalan koulu: Sari Alanen, Paula Alasuvanto ja Päivi Jurvelin
Vahannan koulu: Janne Klemola
Veittijärven koulu: Liisa Lankinen ja Heli Salmela
Päivähoidon vastuuhenkilö:
Irma Autio
Päivähoidon johtaja
Ylöjärven kaupungin työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi[at]ylojarvi.fi.