Lisäopetus
Lisäopetus on tarkoitettu niille peruskoulunsa päättäneille nuorille, jotka eivät ole päässeet toisen asteen oppilaitokseen ja/tai tarvitsevat lisäaikaa urasuunnitteluunsa. Lisäopetus kestää yhden vuoden ja siihen haetaan kesällä yhteishaun tulosten julkistamisen jälkeen. Lisäopetus on hallinnollisesti Soppeenharjun koulun alainen, mutta ryhmä toimii nuorisokeskus Olkan tiloissa.
Lisäopetuksen yhteydessä voidaan järjestää myös perusopetusta oppilaille, jotka eivät ole saaneet perusopetuksen päättötodistusta, mutta joiden oppivelvollisuus jatkuu edelleen.
Opiskelu
Lisäopetus tähtää jatko-opintopaikan löytymiseen. Tavoitteena on, että lisäopetuksen jälkeen jokaisella opiskelijalla on sekä suunnitelma jatko-opinnoista että valmiudet aloittaa ne. Lisäopetus sisältää
| - | eri jatko-opintomahdollisuuksiin, toisen asteen oppilaitoksiin ja erilaisiin ammatteihin tutustumista | |
| - | koulutuskokeiluja | |
| - | työelämään tutustumista (tet-jaksot) | |
| - | oppilaanohjausta | |
| - | eri oppiaineiden opiskelua ja numeroiden korottamista | |
| - | ajattelutaitojen sekä muiden yhteiskunnassa, jatko-opinnoissa ja muussa elämässä tarvittavien tietojen ja taitojen opiskelua |
Opiskelijalle annetaan lisäopetuksessa opetusta ja ohjausta vähintään 1100 tuntia. Tästä noin puolet käytetään oppiaineiden opiskeluun ja noin puolet jatko-opintojen suunnitteluun, joka sisältää eri jatko-opintomahdollisuuksiin, erilaisiin ammatteihin ja työelämään tutustumista sekä henkilökohtaista ja ryhmässä tapahtuvaa ohjausta. Lisäopetuksessa voi opiskella kaikkia Soppeenharjun koulun opetussuunnitelmaan kuuluvia aineita. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opiskelusuunnitelma hänen omien tarpeittensa pohjalta. Opiskelijoilta edellytetään aktiivista osallistumista toimintaan, pelkkä läsnäolo ei riitä lisäopetuksen suorittamiseen.
Opiskelijavalinta
Lisäopetukseen otetaan opiskelijat seuraavassa järjestyksessä (koulutuslautakunnan päätös 15.2.2005):
- ilman jatko-opintopaikkaa yhteisvalinnassa jääneet 9-luokkalaiset
- ne, jotka eivät ole saaneet perusopetuksen päättötodistusta, mutta oppivelvollisuus jatkuu edelleen
- arvosanojen korottajat, jotka ovat yhteisvalinnassa saaneet paikan, mutta vasta 3.-5. paikoilta
- syksyllä jatko-opintonsa keskeyttäneet voidaan ottaa lisäopetukseen, mikäli
ryhmässä on tilaa
Opiskelijavalinnan tekee sivistystoimenjohtaja. Ryhmän koko on pysyvästi enintään 20 opiskelijaa.
Hakeminen
Hakuaika lisäopetukseen vuonna 2010 on 17.6.-30.7. Lisäopetukseen haetaan sähköisellä lomakkeella viimeistään perjantaina 30.7. klo 14.00 mennessä. Lomakkeen täytät tästä linkistä.
Kaikki lisäopetukseen hakeneet haastatellaan 9.-11.8.2010. Lista lisäopetukseen valituista on nähtävissä keskiviikkona 11.8. klo 16 jälkeen lisäopetuksen ovessa, Mikkolantie 7 (nuorisokeskus Olka). Oppilasvalinnasta voi tiedustella myös Soppeenharjun koulun kansliasta. Tämän lisäksi valituille lähetetään tieto valinnasta tekstiviestillä.
Yhteystiedot
Rehtori Juhani Järvinen
p. 03 349 5446
Erityisluokanopettaja Leena Virta
p. 050 305 4756
Oppilaanohjaaja Minna Anttila
p. 050 345 6841
Palvelusihteeri Arja Mansikkamäki
p. 03 349 5447
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi(at)ylojarvi.fi.
Osoite:
Mikkolantie 7
33470 Ylöjärvi
Linkit
Lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteet: www.oph.fi/koulutuksen_jarjestaminen/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/perusopetus