Aikuissosiaalityö
Aikuissosiaalityö on suunnitelmallista, tavoitteellista ja moniammatillista työtä, sosiaalisen ja taloudellisen tuen ja palvelun tarpeessa olevan täysi-ikäisen asiakkaan tai perheen kokonaisvaltaisen kuntoutumisen ja elämäntilanteen edistämiseksi.
Pääpaino on nuorten työttömien aikuisten ja toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaiden kanssa tehtävässä suunnitelmallisessa, asiakkaan tilannetta kohentavassa työssä.
Aikuissosiaalityössä tärkeää on asiakkaan omien voimavarojen vahvistaminen yhteistyössä asiakkaan läheis- ja viranomaisverkoston kanssa. Keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat Työ- ja elinkeinokeskukset, Työvoiman palvelukeskus ja kaupungin työllisyyspalveluyksikkö sekä erilaiset terveydenhuollon ja kuntoutuksen toimijat.
Aikuissosiaalityön palvelu sisältää
- suunnitelmallisen ja kuntouttavan sosiaalityön erilaisissa arkielämän vaikeuksissa ja akuuteissa kriisitilanteissa
- toimeentulotukityön
- ongelmalliseen päihteidenkäyttöön liittyvän neuvonnan, ohjauksen sekä kuntoutusta koskevan päätöksenteon.
Tarvittaessa sosiaalityöntekijä laatii yhdessä asiakkaan kanssa asiakassuunnitelman, joka perustuu asiakkaan omiin tavoitteisiin. Suunnitelmalla jäsennetään asiakkaan tilannetta ja se sisältää toimenpiteet sekä mahdolliset palvelut tavoitteiden toteuttamiseksi.
Aikuissosiaalityön tiimi muodostuu sosiaalityöntekijöistä, palveluohjaajasta ja etuuskäsittelijästä.
Yhteydenotot ja ajanvaraus sosiaalityöntekijän ja palveluohjaajan vastaanotolle ma-ti ja to-pe klo 12.00 - 13.00
p. 03 565 30 000.
Sosiaalityöntekijöiden vastaanotto jakautuu asiakkaan sukunimen ensimmäisen kirjaimen / tai asuinalueen mukaan seuraavasti:
A-L Sari Jaakkola p. 03 565 28500
M-Ö Tuula Heikkari ,1.2.2013 alkaen vs. Minna Mustonen p. 03 565 28493
Uudet asiakkaat Marjatta Harju p. 03 565 28497
Kurun sivuvastaanotto Marjatta Harju p. 03 565 28497
Viljakkalan sivuvastaanotto Sari Jaakkola p. 03 565 28500
Palveluohjaaja Eija Moisio p. 03 565 28513
Etuuskäsittelijät:
vs. Maria Anttinen p. 03 565 28385
Niina Rainamo p. 03 565 28508
Susanna Noppa p. 03 565 28488