Toimeentulotuki
![]() |
Kuruntie 10, 33470 Ylöjärvi
Missä tilanteessa toimeentulotukea?
Toimeentulotuki on muuta toimeentuloturvaa täydentävää yksilökohtaista ja viimesijaista taloudellista tukea. Se on tarkoitettu tilanteisiin, joissa muut tulot tai varat eivät riitä kohtuullisiin elinkustannuksiin. Lisäksi tuen tarkoituksena on edistää yksilön ja hänen perheensä itsenäistä selviytymistä.
Toimeentulotukeen on oikeutettu henkilö, joka on toimeentulotuen tarpeessa eikä voi saada tarpeenmukaista toimeentuloaan omalla ansiotyöllään tai yrittäjätoiminnallaan, muista tuloista tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla.
Ennen tuen myöntämistä selvitetään hakijan tai hänen perheensä mahdollisuudet saada toimeentulonsa muista tulonlähteistä, ensisijaisesti työ- ja yrittäjätuloista. Ensisijaisia avustuksia toimeentulotukeen nähden ovat mm. eläkkeet, työttömyysturva, sairauspäiväraha, lapsilisä, asumistuki ja opintotuki.
Miten toimeentulotukea haetaan?
Toimeentulotukea haetaan sen kunnan sosiaalitoimistosta jonka alueella henkilö ja hänen perheensä vakinaisesti oleskelee.
Lisätietoja toimeentulotuen kirjallisesta hakemisesta ja ajanvarauksesta sosiaalityöntekijöille saa perusturvakeskuksen asiakaspalvelusta puhelimitse numeroista p. 03 565 30 000 tai p. 03 565 28482 arkisin klo 09.00-15.00 välisenä aikana.
Sosiaalityöntekijöiden puhelinaika on ma-ke ja pe klo 12.00-13.00.
Sosiaalityöntekijöiden vastaanotto jakautuu asiakkaan sukunimen ensimmäisen kirjaimen / tai asuinalueen mukaan seuraavasti:
A-KH Sari Jaakkola p. 03 565 28500
KI-M Marja Holmi-Alakomi p. 03 565 28499
N-S Tuula Heikkari p. 03 565 28493
T-Ö Minna Mustonen p. 03 565 28385, paikalla ti, to ja pe
Kurun kaupunginosan alue Marjatta Harju p. 03 565 28497
Viljakkalan sivuvastaanotto Sari Jaakkola p. 03 565 28500
Palveluohjaaja Eija Moisio p. 03 565 28513
Uuden asiakkaan hakemuslomakkeen voi tulostaa pdf-tiedostona sivun alaosasta tai pyytää lähettämään sen postitse.
Yrittäjän tulee täyttää erillinen tuloselvityslomake, jonka voi myöskin tulostaa pdf-tiedostona sivun alaosasta.
Toimeentulotuen tarpeen jatkuessa osa asiakkaista hakee toimeentulotukea kirjallisesti. Jatkohakemuslomakkeen voi tulostaa pdf tiedostona sivun alaosasta.
Lisätietoja kirjallisesta asioinnista saa perusturvakeskuksen asiakaspalvelusta p.03 565 28482.
Käsittelyajat
Toimeentulotukihakemuksen lakisääteinen käsittelyaika on seitsemän arkipäivää, joten puhelinpalvelun ruuhkautumisen vuoksi ei tiedusteluita päätöksen valmistumisesta suositella tehtävän ennen tämän ajan täyttymistä.
Toimeentulotukihakemukset käsitellään pääsääntöisesti saapumisjärjestyksessä.
Nyt käsittelyvuorossa ovat
15.5.2012
saapuneet hakemukset!
Toimeentulotuen takaisinperintä
Toimeentulotukea ei yleensä peritä takaisin. Takaisinperintä tulee kysymykseen esimerkiksi silloin kun toimeentulotukea saadaan työttömyyskorvauksen/-avustuksen, eläkepäätöksen tai muun etuuden viivästyessä tai jos tuen saajalla on tuloja/varoja, jotka eivät ole tukea annettaessa hänen käytettävissään.
Toimeentulotuki peritään takaisin myös, jos sen myöntäminen on perustunut hakijan antamiin vääriin tietoihin.
Muutoksenhaku
Viranhaltijan päätökseen tyytymättömällä on oikeus saada päätös perusturvalautakunnan käsiteltäväksi 14 päivän kuluessa tiedoksisaannista. Perusturvalautakunnan päätöksestä voi valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle 30 päivän kuluessa tiedoksisaannista.
Toimeentulotuen suuruus
Linkki: Opas toimeentulotukilain soveltajille, Stm julkaisuja (oppaita 2007:11)
| Yrityksen tuloselvityslomake (10 kB) |
| Toimeentulotukihakemus uudelle asiakkaalle (102 kB) | |
| Toimeentulotuen jatkohakemus (48 kB) |
