Kiviset ja Soraset
![]() Metsäretkellä syksyllä2010 |
Kiviset ja Soraset on työparitoiminnan periaattein toimiva ryhmä. Ryhmään on yhdistetty kaksi tavanomaista 3-5-vuotiaiden ryhmää. Tästä ryhmästä on muodostettu 3 pienryhmää, joiden toiminnoista vastaavat aamupäivisin pienryhmän omat aikuiset (työpari eli lastentarhanopettaja ja lähihoitaja). Toinen näistä on lisäksi lapsen omahoitaja.
Koko ryhmän henkilökunta suunnittelee yhdessä toiminnan sisältöjä, mutta kukin työpari toteuttaa niitä eri keinoin oman pienryhmänsä lähtökohdat huomioiden.
Ryhmässämme käytämme myös leikkialueita, jolloin lapsi merkitsee leikkialuekarttaan, mihin leikkiin hän suunnittelee menevänsä.
