Tiaiset

Tiaisiin kuuluvat 5-vuotiaat sekä esikoululaiset eli eskarit.

 

Tiaisten päivä koostuu leikistä, ulkoilusta ja aikuisten ohjaamasta toiminnasta. Viikoittaisia toimintoja ovat lelu- ja leikkipäivä sekä jumppa päiväkodin salissa. Tiaisten toimintaan kuuluu myös laulut, lorut, askartelut ja retket lähimaastoon. Tunne- ja sosiaalisia taitoja koko Tiaisten ryhmässä tuetaan päivittäisellä tunnetuokiolla ja viikoittaisella Askeleittain-tuokiolla.

Pyrimme suunnittelemaan toimintaamme mahdollisimman lapsilähtöisesti, lasta kuunnellen ja kunnioittaen. Annamme lapselle aikaa leikkiin, korostamme myös sosiaalisia taitoja ja hyviä tapoja. Toiminnan toteutuksessa käytämme leikinomaisia ja toiminnallisia menetelmiä.

 

Eskarit

Esiopetusaika on klo 9-13.00. Tarvittaessa lapset voivat aloittaa päivän hoidossa ja jatkaa esiopetuksen jälkeen.

 

Esiopetuksen lähtökohtana Pikkumetsän esiopetus -kirjasarja, jossa seikkailee Pupulan perhe yhdessä muiden metsän eläinten kanssa. Teemme lasten kanssa myös retkiä lähiympäristöön.

 

Sisä- ja ulkoliikunta ovat tärkeitä keinoja harjoittaa motorisia taitoja. Päiväkodissamme on hieno sali, joka on käytössämme kerran viikossa. Myös ulkoliikunta mahdollisuudet ovat hyvät. Talvisin käymme myös luistelemassa ja hiihtämässä.

 

Esiopetusvuoden aikana herätellään lasten kiinnostusta kielellisiin ja matemaattisiin tehtäviin. Harjoitelemme myös omista tavaroista huolehtimista, ohjeiden kuuntelemista ja niiden mukaan työskentelemistä. Erityishuomio kiinnitetään lapsen itsenäisen ajatteluun ja ongelmanratkaisukykyyn. Panostamme avoimeen ilmapiiriin, hyviin kaveruussuhteisiin ja annamme aikaa vapaalle leikille. Tunne- ja sosiaalisia taitoja tuemme päivittäisellä tunnetuokiolla ja viikoittaisella Askeleittain-tuokiolla.