Perhepäivähoito

Perhepäivähoidossa ulkoillaan päivittäin ja nautitaan ulkoilun tuomista kokemuksista ja elämyksistä
Perhepäivähoidossa lapsille tarjotaan mahdollisuus leikkiin sekä yksin että toisten lasten kanssa

Perhepäivähoito Ylöjärvellä

Perhepäivähoito tarjoaa lapselle yksilöllisen ja kodinomaisen kasvuympäristön. Suunnitellut päivät ovat kiireettömiä ja tarjoavat lapselle syliä ja kuuntelevat korvat.
Lapselle varataan riittävästi aikaa leikkiin, ruokailuun, ulkoiluun sekä lepohetkeen.

Kaupungilla on palveluksessa ympäri kaupunkia noin 60 omassa kodissaan työskentelevää perhepäivähoitajaa. Perustelluista syistä perhepäivähoitoa voidaan toteuttaa myös lasten omassa kodissa niin sanottuna kolmiperhepäivähoitona.

Perhepäivähoidossa tarjotaan hoitoa pääsääntöisesti klo 7 - 17 välisenä aikana. Perhepäivähoitajat ovat siirtyneet 1.8.2011 alkaen työaikalain piiriin,jolloin viikottainen työaika on 40 tuntia.

Perhepäivähoidon lapsiryhmä

Perhepäivähoidon lapsiryhmään kuuluu samanaikaisesti neljä alle kouluikäistä lasta omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien. Lisäksi hoidossa voi olla yksi esiopetuksessa oleva tai koulunkäynnin aloittanut osapäivähoitoa saava lapsi.

Tavoitteellista varhaiskasvatusta

Perhepäivähoito tarjoaa tavoitteellista varhaiskasvatusta. Ylöjärven perhepäivähoidolla on uusi varhaiskasvatussuunnitelma. Siihen voit tutustua sivun alaosan liitteestä. Toiminta-ajatuksemme on olla lasta varten, se tarkoittaa, että jokainen lapsi huomioidaan omana yksilönä.

Varahoito

Perhepäivähoidon varahoito järjestetään ensisijaisesti päiväkodeissa, koska lasten päivähoitoasetuksen mukaan perhepäivähoidossa voidaan samanaikaisesti hoitaa enintään neljää lasta.

Perhepäivähoitolasten huoltajilla on mahdollisuus halutessaan sitoutua pääsääntöisesti itse järjestämään varahoito ajalla 1.8. -31.5., jolloin päivähoitolaskussa hyvitetään päiväkohtainen hoitopäivämaksu. Sitoumus tehdään kirjallisesti. Kysy lisätietoa aluejohtajilta.

Tilapäishoitopaikat

Perhepäivähoidosta perheillä on mahdollisuus ostaa tilapäishoitopaikkoja tilapäiseen hoidontarpeeseen ( max 5pv/kk). Tilapäishoitopaikan käyttö ei vaikuta kotihoidontuen maksamiseen perheelle. Kysy lisää aluejohtajilta!

Perhepäivähoidosta vastaavat kunkin alueen varhaiskasvatuksen aluejohtajat.