| « takaisin | Tulosta | ||||||
| Sivun sijainti: Etusivu » Palvelut » Ympäristö ja luonto » Luonnonsuojelu | |||||||
Luonnonsuojelu
LuonnonsuojelualueetYlöjärvellä on Seitsemisen kansallispuiston lisäksi neljä valtion mailla sijaitsevaa laajempaa luonnonsuojelualuetta. Niistä Petäjäjärvi, Pitämävuoret ja Raattaniemi ovat vanhojen metsien kohteita ja Isoneva-Raitakulonneva soidensuojelualue. Kohteet sijaitsevat Kurun alueella. Näiden lisäksi Ylöjärvellä on yhteensä 15 erilaista yksityisten mailla sijaitsevaa luonnonsuojelualuetta, jotka ovat pääasiassa pienialaisia. Virkistyksen kannalta merkittävimmät ovat Alhonlahden linnustonsuojelualue sekä Ahvenistonharju ja Pinsiönharju. Lisäksi eri puolilla kaupunkia on lukuisia muita arvokkaita luontokohteita.
Uhanalaiset lajitYlöjärvellä tiedetään esiintyvän noin 40 valtakunnallisestikin uhanalaista lajia. Uhanalaisista lajeista yleisin on liito-orava, jota esiintyy Ylöjärvellä kymmeniä pesiviä yksilöitä. Jokihelmisimpukkaa tavataan sekä Ruonanjoella että Ylöjärven Pinsiönlähteestä alkavalla Pinsiön-Matalusjoella. Palosirkan ja ketokatkeron osalta on tehty hoitotoimia niiden elinolojen turvaamiseksi. Muita uhanalaisia lajeja ovat nisäkkäistä mm. euroopanmajava sekä linnuista törmäpääsky, peltosirkku ja keltavästäräkki. Uhanalaisia putkilokasveja ovat mm. kirkiruoho, saunionoidanlukko ja hirvenkello. Jäkälistä, sienistä, sammalista ja hyönteisistä on toistaiseksi tietoa hyvin vähän. Uhanalaisista hyönteisistä Ylöjärvellä tavataan palosirkan ohella mm. lahokapoa ja vaaleaharmoyökköstä sekä itiökasveista mm. erakkokääpää, harsosammalta ja kalliokeuhkojäkälää. Virkisty luonnossa!Ylöjärvellä sijaitsee Seitsemisen kansallispuiston ja Ylöjärven harjualueen ohella merkittäviä muitakin virkistysalueita. Niistä tunnetuin on Riuttaskorven virkistysmetsä. Pirkan Taival -retkeilyreitistö ja lukuisat melontareitit palvelevat myös luonnossa liikkujaa. Lintujen havainnointiin soveltuvia lintutorneja tai katoksia löytyy Takamaan Hirvijärveltä (Natura-kohde), Viljakkalan Vilpeenharjulta ja Siivikkalan Ilmarinjärveltä. Pirkanmaan Virkistysalueyhdistys ry:n kotisivuilta löytyy tietoa virkistysalueista. Maasto- ja vesiliikennerajoituksetMoottorikäyttöisillä ajoneuvoilla maastossa ajoon tarvitaan maanomistajan lupa. Ajamista maastossa voidaan rajoittaa tai kieltää ELY-keskuksen päätöksellä. Ylöjärven maasto- ja vesiliikennerajoitukset löytyvät ympäristöhallinnon sivuilta. |
|||||||
| 8.2.2012 klo 15:28:32 | |||||||