Alhonlahti-Lippaanlahti

Alhonlahti
Alhonlahti kuuluu Natura 2000 -verkoston linnustonsuojelualueisiin. Se sijaitsee välittömästi Viljakkalan taajaman itäpuolella ja sisältää kaksi osa-aluetta, Alhonlahden ja Lippaanlahden joiden välistä kulkee Ylöjärventie. Alue on kooltaan noin 58 ha ja vesialueen keskisyvyys on alle 0,5 m. Alueesta on rauhoitettu v. 2010 luonnonsuojelualueeksi jo noin 38 ha.

Alhonlahdella esiintyy arvokkaista luontotyypeistä vaihettumis- ja rantasoita, boreaalisia lehtoja ja boreaalista luonnonmetsää. Linnustosta tavataan lähes 20 pesivää lajia, joihin kuuluvat mm. kurki, luhtahuitti ja heinätavi. Pesivien lajien rinnalla alue on tärkeä levähdys- ja ruokailupaikka ja alueella vierailevat mm. seuraavat lajit: suokukko, pikkulokki, ruskosuohaukka, kalasääski, kuikka, sinirinta ja pikkulepinkäinen. Muita arvokkaita eläinlajeja ovat viitasammakko sekä hyönteisistä sirolampikorento ja isolampisukeltaja.

Alhonlahtea on kunnostettu lintujärvenä vuonna 2007 tehdyn kunnostussuunnitelman mukaisesti. Kunnostuksen tavoitteena on lisätä avoveden osuutta ja rantaniittyjen avoimuutta lintulajiston monipuolistamiseksi.