Hyppää sisältöön

Äitiysneuvola

Äitiysneuvolat toimivat ajanvarauksella. Vastaamme puheluihin ma-pe klo 11-12.

Neuvoloiden yhteystiedot

Mikäli terveydenhoitaja on varattu, voit jättää takaisinsoittopyynnön. Vastaajapalvelu ei ole käytössä, eikä tekstiviestien lähettäminen ole mahdollista.

Sähköisen asioinnin kautta voit laittaa viestiä terveydenhoitajalle, kunhan sähköisen asioinnin sopimus on tehty. Tästä saat lisätietoja neuvolasta.

Äitiysneuvola huolehtii koko perheen hyvinvoinnista raskauden aikana. Käynneillä seurataan raskauden kulkua ja huolehditaan äidin, sikiön ja syntyvän lapsen terveydestä. Lisäksi tuetaan vanhemmuutta, parisuhdetta sekä syntyvän vauvan ja vanhempien välistä vuorovaikutusta yksilöllisesti perheiden tarpeista lähtien.

Äitiysneuvolapalveluihin kuuluvat terveydenhoitajan ja lääkärin vastaanotot, perhevalmennukset, synnytyksen jälkeinen kotikäynti ja ultraäänitutkimukset. Riskiraskauksien seuranta toteutetaan yhteistyössä äitiyspoliklinikan kanssa.

Äitiysneuvolakäynneille toivotamme tervetulleeksi kumppanisi, tukihenkilön tai muun läheisen ihmisen. Myös muut perheen jäsenet ovat tervetulleita vastaanotoille.

Neuvolat

Toimipaikkojen yhteystiedot

Pyydä apua

Neliö, jossa lukee pyydä apua

Klikkaa Pyydä apua -nappia ja kerro huolesi.

Hyödyllisiä linkkejä

Päivitetty: 14.9.2020