Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Eduskuntavaalit 2023: ennakkoäänestys sujui vilkkaasti, äänestyspaikoille syntyi lopussa jonoja

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina 28.3.2023.

Ylöjärven ennakkoäänestysprosentti oli 39,0 (edellisissä, v. 2019 eduskuntavaaleissa 36,1). Ennakkoon äänesti 9780 ylöjärveläistä äänioikeutettua. Pirkanmaan vaalipiirin ennakkoäänestysprosentti oli 44,4, koko maan 40,0 (luvut 29.3.2023 klo 12).

Ylöjärvellä saattoi äänestää ennakkoon kirjastoissa, Elon kauppakeskuksessa sekä Rundi-autossa, joka kiersi kolmena päivänä eri puolilla kaupunkia.

Pääkirjasto Leijassa tapahtui valitettava menettelyvirhe viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä 28.3. Vaalivirkailijat käännyttivät osan jonottajista pois vaalipaikan sulkeuduttua kello 20. Ohjeistus on kuitenkin se, että kaikkien jonossa ennen kello 20 olleiden olisi pitänyt päästä antamaan äänensä. Vaalivirkailijat olivat käsittäneet virheellisesti, että vain varsinaisessa vaalihuoneessa olevat ihmiset voidaan päästää äänestämään. Ylöjärven kaupunki pahoittelee tapahtunutta. 

Viimeinen ennakkoäänestyspäivä oli Ylöjärvellä vilkas ja esimerkiksi Leija-kirjastossa annettiin 27 ääntä vielä kello 20 jälkeen. Jonoa syntyi myös Elon äänestyspisteessä. 

Äänestysaktiivisuustiedot vaalit.fi-sivustolla

www.ylojarvi.fi/vaalit

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2.4.2023. Ennakkoäänestys toimitettiin 22.-28.3.2023.