Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/ESKO 2 päättyi, vielä kaksi esihenkilökoulutusta tulossa

Ylöjärven kaupungin ESKO-esihenkilökoulutuksen toinen ryhmä on saanut opintonsa päätökseen. Ryhmä sai todistukset 10.6.2022.

Koulutusohjelman suoritti 20 esihenkilöä kaupungin eri yksiköistä. Koulutus käynnistyi lokakuussa 2021. Tarkoituksena on, että kaikki kaupungin esihenkilöt käyvät reilun puoli vuotta kestävän koulutusohjelman läpi. Suunnitelmissa on vielä kaksi koulutusohjelmaa.

ESKO 1, joka toimi koulutusohjelman pilottina, järjestettiin tammi-lokakuussa 2021. Pilotin perusteella ohjelmaa muokattiin hieman, muun muassa aikataulua väljennettiin.

Koulutusohjelmassa on kuusi osiota, joista kukin sisältää vuorovaikutteisen luennon ja reflektoivan kirjallisen tehtävän. Koulutukset toteutetaan osin ulkopuolisten kumppanien avulla ja osin kaupungin henkilöstöhallinnon omana työnä. 

  • Esihenkilö palvelussuhdeosaajana
  • Esihenkilö työhyvinvoinnin johtajana
  • Esihenkilö työyhteisön rakentajana
  • Esihenkilö työn organisoijana ja suunnannäyttäjänä
  • Esihenkilö osaamisen kehittäjänä
  • Minä esihenkilönä 

ESKO-esihenkilökoulutus on osa kaupungin henkilöstöohjelmaa ja se toteuttaa osaltaan kaupunkistrategiaa. Koulutusohjelman tavoitteena on esihenkilötyön laadun nostaminen ja työkyvyttömyyskustannusten pienentäminen. Läpileikkaavana teemana on arvostava vuorovaikutus. 

– Esihenkilötyö on ennen kaikkea vuorovaikutusta. Yhtenäiset käytännöt kaupungin sisällä ovat tärkeä tuki käytännön työssä. Esihenkilöltä vaaditaan paljon erilaista osaamista eikä kaikkea voi omaksua kerralla. Koulutusohjelman jälkeen kokonaisuutta hahmottaa ehkä paremmin ja tietää, mistä voi hakea lisätietoja, henkilöstöjohtaja Minna Kekarainen toteaa. 

Työeläkevakuuttaja Keva rahoittaa osan ESKO-ohjelmasta. Työelämän kehittämisrahan saajat 2020

Henkilöstöjohtaja Minna Kekarainen, p. 040 133 1415, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

Ryhmäkuva

Onnittelut kaikille ESKO 2:n suorittaneille, 20 esihenkilölle. Tavoitteena on, että kaikki kaupungin esihenkilöt käyvät reilun puoli vuotta kestävän koulutusohjelman vuorollaan läpi.