Kaupunginvaltuusto hyväksyi Ylöjärven kaavoituskatsauksen 2025 kokouksessaan 3.2.2025.
Kaavoituskatsaus tehdään vähintään kerran vuodessa ja siinä kuvataan vireillä olevat ja kuluvan vuoden kaavoitusohjelmaan sisältyvät kaavoitushankkeet sekä maakuntakaavan ja Tampereen kaupunkiseudun ajankohtaiset ylikunnalliset suunnitteluhankkeet.
Kaavoituskatsauksessa käydään läpi kaavoitusprosessi yleisellä tasolla, esitellään lyhyesti kyseisen vuoden kaavoitusasiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet (esim. maankäyttösopimukset), joilla on välitöntä vaikutusta kaavoitukseen.
Kaavoituskatsauksen lopussa on arvio asumiseen asemakaavoitettujen tonttien riittävyydestä.
Kaava-alueiden rajauksiin ja aikatauluihin saattaa tulla käsittelyn kuluessa muutoksia. Katsauksessa esitettyjen töiden lisäksi vuoden aikana voi tulla vireille uusia hankkeita, joista ei vielä ole tietoa tai varmuutta.
Kaavoituskatsaukseen voi tutustua kaupungin kotisivujen lisäksi kaavoituksessa (kaupungintalo, Kuruntie 14).
Kaikki vireillä olevat kaavat löytyvät kaavoituksen sivuilta ylojarvi.fi/kaavoitus.