Hyppää sisältöön

Kirkonseudun Pennantanhuan peruskorjaus alkaa marraskuun puolivälissä

16.11.2020 08:00
Kategoria: Asuminen ja ympäristö
Kartta, johon merkitty tietyön vaiheet

Ylöjärven kaupunki toteuttaa marraskuun 2020 ja kesän 2021 välisenä aikana Pennantanhuan peruskorjauksen Kirkonseudulla. Peruskorjauksen yhteydessä rakennetaan uusia katualueen kuivatukseen liittyviä sadevesiviemäreitä, uusitaan runkovesijohtoa ja korjataan viemäreitä. 

Peruskorjaus aloitetaan marraskuun puolivälissä Pennantanhuan loppupäästä (ks. kartta). Siitä työt jatkuvat hulevesiviemärien, vesijohdon ja tien rakentamisella eteenpäin vaiheittain. Asfaltoinnit ja viimeistelytyöt tehdään kesällä 2021. 

Kadut kaivetaan koko leveydeltään auki ja liikenne suljetaan työn ajaksi. Kulku kiinteistöjen pihoihin autolla estyy hetkittäin töiden etenemisen mukaan. Ajoneuvoliittymät ovat poissa käytöstä pääsääntöisesti muutamia päiviä. Tällöin ajoneuvoja tulee säilyttää kadun varressa. Lyhyitä käyttöveden katkoja tulee liitostöiden yhteydessä. Vedenjakelun katkoksista tiedotetaan erikseen.   

Pennantanhuan päästä on tarkoitus rakentaa väliaikainen ajoyhteys Tiikontanhualle, mikä toimii työmaan ajan väliaikaisena kulkuyhteytenä kiinteistöille. Vuoden 2020 työt keskittyvät Pennantanhua 9-13:n väliselle osuudelle. 

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa. 

Lisätietoja 

Ylöjärven kaupungin yhdyskuntatekniset palvelut, työmaapäällikkö Jari Luoma, p. 040 133 4815, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

Pennantanhuan työmaakartta pdf-tiedostona

Kartta, johon on merkitty tietyön vaiheet