Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Koulutuskeskus Valoa halutaan kehittää aiesopimuksen kautta yhteistyössä eri toimijoiden kanssa

Ylöjärven kaupunki, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Tredu-Kiinteistöt Oy sekä Tampereen ammattikorkeakoulu ovat käyneet yhteistyöneuvotteluja koulutuskeskus Valon toiminnan laajentamisesta ja kehittämisestä. 

Neuvottelut käynnistyivät vuoden 2021 lopulla Ylöjärven kaupungin aloitteesta. Neuvottelujen tuloksena on syntynyt luonnos aiesopimuksesta. Tavoitteena on, että kukin osapuoli voisi osaltaan hyväksyä aiesopimuksen syksyn 2022 kuluessa. Ylöjärven kaupunginhallitus käsittelee aiesopimusta kokouksessaan 5.9.2022. 

Aiesopimuksessa on kolme kärkitavoitetta: 

  • Koulutuskeskus Valon opiskelijoilla (sekä lukiolaisilla että ammattiopistolaisilla) on tulevaisuudessa mahdollisuus suorittaa ns. väyläopintoja, joiden toteutustavoista sovitaan erillisellä sopimuksella. Väyläopinnot tarjoavat mahdollisuuden hakeutua erillishaussa toisen asteen tutkinnon suorittamisen jälkeen opiskelijaksi Tampereen ammattikorkeakouluun. 
  • Ylöjärven lukion toimintaa laajennetaan siten, että se vastaa ylöjärveläisten ja lähiseudun nuorten koulutus- ja aloituspaikkatarpeita pitkälle tulevaisuuteen.
  • Ammatillista koulutusta ja täydennyskoulutusta kehitetään vastaamaan yritysten työvoimatarpeita. Ensisijaisia koulutusaloja tässä yhteydessä ovat kone- ja metallituoteteollisuus sekä ajoneuvotekniikka, etenkin uudet käyttövoimamuodot. 

Toiminnan kehittämistä toteutetaan tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa. Yritysyhteistyöllä tähdätään myös kustannussäästöihin ja mahdollisten tilakustannusten kompensointiin. Yritysyhteistyön kartoittamiseen nimetään määräaikainen selvityshenkilö. 

Ylöjärven asukasmäärän arvioidaan kasvavan voimakkaasti vuoteen 2040 mennessä. Tämä ja koko Tampereen kaupunkiseudun kasvu sekä Valon kehittämistoimet synnyttävät tarvetta toimitilojen laajentamiseen. Toimitilojen laajentamiseen liittyvää suunnittelua tehdään tiiviissä yhteistyössä Tredu-Kiinteistöjen kanssa. Hanke käynnistyy tarvekartoituksen laatimisella. 

Selvitykset valmiita 2023

Selvityshenkilöä lukuun ottamatta jatkovalmistelua tehdään virkatyönä omien tehtävien ohella ja tarvittaessa kunkin osapuolen edustajista kootuissa työryhmissä. Ylöjärven kaupunki vastaa työskentelyyn liittyvistä käytännön järjestelyistä. 

Valmistelussa osapuolet vastaavat omista kustannuksistaan. Mahdollisen selvityshenkilön palkkauskustannuksista sovitaan erikseen. Hankkeeseen voidaan hakea myös ulkopuolista rahoitusavustusta. 

Tavoitteena on saada yrityskartoitus ja muut tarvittavat selvitykset valmiiksi viimeistään keväällä 2023. 

Ylöjärven kaupunginhallitus 5.9.2022 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Matti Hursti, p. 050 680 67, etunimi.sukumi@ylojarvi.fi


Kuva: Koulutuskeskus Valo sijaitsee Ylöjärven keskustassa (Pallotie 5). Valo valmistui vuonna 2012.