Hyppää sisältöön

Kouluvuosi käynnistyy Ylöjärvellä keskiviikkona 10.8., ekaluokkalaisia liki 500

8.8.2022 15:00
Kategoria: Nuoret
Koululainen kävelee reppu selässä koulun pihalla.

Uusi lukuvuosi alkaa Ylöjärven peruskouluissa ja lukiossa keskiviikkona 10. elokuuta.

Ekaluokkalaisia lähes 500 

Ylöjärvellä aloittaa koulun noin 480 ensimmäisen luokan oppilasta. Kaikkiaan perusopetuksessa on oppilaita noin 4500. 

Koulujen oppilasmäärissä tapahtuu vuosittain jonkin verran muutoksia. Yläkoululaisia on tänä syksynä hieman viime vuotta enemmän ja vastaavasti alakoululaisia vähemmän. Ylöjärvellä on kaikkiaan kymmenen koulua, joista kuusi on yhtenäiskouluja sisältäen vuosiluokat 1-9. 

Esiopetuksessa noudatetaan koulujen työ- ja loma-aikoja, ja esiopetus käynnistyy Ylöjärvellä niin ikään keskiviikkona 10. elokuuta. 

Siivikkalassa käynnistyy joustavan esi- ja alkuopetuksen kokeilu, jossa ovat mukana Siivikkalan koulu ja Koulukallion päiväkoti. Kyse on vuoden kestävästä hankkeesta, jossa on tarkoitus kehittää toimintamalleja koko kaupungin käyttöön. Joustava esi- ja alkuopetus tarkoittaa käytännössä muun muassa sitä, että eskareilla ja ekaluokkalaisilla voi olla yhteisiä oppitunteja. Keskinäisiä ryhmiä voidaan muodostaa eri tavoin, mikä mahdollistaa monenlaisen toiminnan sekä kasvun ja oppimisen tukemisen. 

Karhen kyläkoulussa Viljakkalassa opetus käynnistyy väistötiloissa. Karhelle on tulossa kokonaan uusi koulurakennus.  

Siltatien uuden koulun rakentaminen etenee aikataulussa ja koulun ensimmäinen vaihe valmistuu kesällä 2023. 

Koulujen omat sivut 

Lukioon 160 uutta opiskelijaa 

Ylöjärven lukion aloittaa 10. elokuuta noin 160 uutta opiskelijaa. Heistä 128 aloittaa yleislinjalla ja reilu 30 yrittäjyyslinjalla. Ylöjärven lukiossa on hieman yli 500 oppilasta.

Ylöjärven lukiolla on yrittäjyyspainotteisen opetuksen erityistehtävä ja se on toinen Suomen kahdesta yrittäjyyslukiosta. Ylöjärven lukio toimii Koulutuskeskus Valossa (Pallotie 5, Ylöjärvi). 

Ylöjärven lukion sivut

Tampereen seudun ammattiopistossa Tredussa aloittaa elokuussa noin 3 000 uutta opiskelijaa. Uudet opiskelijat aloittivat opinpolkunsa keskiviikkona 3.8.2022. Jatkavat opiskelijat palaavat opintojen äärelle pääsääntöisesti maanantaina 8.8.2022.

Ylöjärvellä on kaksi Tredun toimipistettä: Koulutuskeskus Valossa sekä Metsätiellä Kurussa.

Tredun sivut