Siirry sisältöön
Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Lähdevainiontien remontti etenee – tie on tavoitteena avata viimeistään alkukesästä

Haavistolla sijaitsevan Lähdevainiontien remontti etenee. Tällä hetkellä rakennetaan jätevesi- ja hulevesiviemäreitä sekä vesijohtoa rummun itäpuolella. Linjojen rakentamisen jälkeen vuorossa on pumppaamon rakentamiseen liittyvät työt Lähdevainiontie 9 kohdilla.

Lähdevainiontie ja sen alittava siltarumpu vaurioituivat syyskuussa kovien sateiden myötä. Uusi tien alle asennettu siltarumpu on aiempaa pidempi ja halkaisijaltaan suurempi. Siksi alueella oleviin vesijohtoihin ja viemäreihin on täytynyt tehdä muutostöitä. Lisäksi rummun itäpuolelle oleville kiinteistöille tarvitaan pumppaamo. Remontin yhteydessä myös tien poikkileikkausta on muutettu ajoratojen leventämiseksi.

Lähdevainiontie on yhä toistaiseksi suljettuna liikenteeltä. Tie avataan heti, kun se on mahdollista ja turvallista. Loput kaupungin asentamasta tekniikasta saadaan näillä näkymin asennettua viimeistään maaliskuun aikana. Sitten on vielä reunakivien asennukset ja tien asfaltoiminen ennen tien valmistumista. Jos ei yllättäviä viivästyksiä tule, tie saadaan käyttöön kevään aikana, viimeistään alkukesään mennessä.

Nyssen linja 80 ajaa edelleen poikkeusreittiä Tiikontietä pitkin.

Pahoittelemme korjaustöistä aiheutuvaa haittaa.

Ylöjärven kaupunki, yhdyskuntatekniset palvelut