Hyppää sisältöön

Matkatien rampin muutostyöt alkavat 19.7.2021

13.7.2021 08:45
Kategoria: Asuminen ja ympäristö
Havainnekarttakuva Matkatien rampin alueesta

Matkatien rampin (maantie 23528) urakka alkaa 19.7.2021 ja sen arvioidaan kestävän 2 kuukautta. Muutostyön lähtökohtana on linja-autopysäkin pidentäminen siten, että siihen mahtuu kolme telilinja-autoa samanaikaisesti. Lisäksi jalankulku- ja pyöräilyväylän linjaus siirretään pysäkin yhteyteen.

Urakoitsijana toimii Destia, Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimeksiannosta. Työmaan vuoksi rampilla oleva linja-autopysäkki Ylöjärvi C 6101 on siirretty Matkatielle maanantaina 12.7.2021. Nyssen tiedote pysäkin siirrosta (avautuu uuteen välilehteen).

Työmaan aikana rampin valaistus saattaa olla pois käytöstä 31.7.2021 asti (mahdollisesti joitain päiviä vielä elokuussakin). Päällystystyöt tullaan tekemään syys-lokakuun vaihteessa. Matkatien liityntäpysäköintialueesta varataan osa työmaan käyttöön.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa haittaa.