Hyppää sisältöön

Mielikioski tarjoaa luottamuksellista keskusteluapua mielenterveyden tueksi

7.4.2021 09:00
Kategoria: Sosiaali- ja terveyspalvelut
Kaksi naista seisoo aulatilassa ja tekee käsillään sydämen.

Ylöjärven kaupunki on avannut terveyskeskukseen Mielikioskin, matalan kynnyksen tukipisteen, jossa voi keskustella luottamuksellisesti mielenterveydestä tai esimerkiksi päihteiden käytöstä.

Mielikioskilla työskentelee kaksi ammattilaista, psykiatrinen sairaanhoitaja Mervi Heiskanen ja sosiaaliohjaaja Anne Salminen. Heihin saa yhteyden puhelimella, sähköpostilla tai chatin kautta. Nykyiset koronarajoitukset eivät mahdollista fyysisiä tapaamisia kioskin tiloissa, mutta myös ne ovat tulevaisuudessa olennainen osa kioskin toimintaa.

- Terveyskeskuksen kahvilapäädyn aulassa on kaksi palaveritilaa, jotka avaamme heti, kun koronatilanne sallii. Tällöin kioskille voi poiketa ilman ajanvarausta aukioloaikojen puitteissa, Mervi Heiskanen ja Anne Salminen kertovat tulevista suunnitelmista.

Mielikioskiin voi ottaa yhteyttä, jos on esimerkiksi elämäntilanteeseen, mielenterveyteen tai päihteiden käyttöön liittyviä huolia tai on huolissaan läheisen tilanteesta. Mielikioski tarjoaa keskustelutukea ja neuvontaa sekä ohjausta ja tukea muiden palveluiden käytössä. Kioskilla voi keskustella myös mielen hyvinvoinnista ja omien voimavarojen vahvistamisesta. Mielikioski palvelee 18 vuotta täyttäneitä ylöjärveläisiä, palvelu on maksutonta.

Mielikioskin kautta halutaan tarjota myös vertaistukea ja tarkoituksena on tehdä yhteistyötä järjestöjen kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Mielenterveysomaiset Pirkanmaa – FinFami ry ja Mielen ry sekä ITUA- ja Mukana-hankkeet.

Osa Poimi-hanketta

Mielikioski on osa Ylöjärven Poimi-hanketta (2020-2022). Poimi on yksi kansallisen mielenterveysstrategian 2020-2030 tavoitteita toteuttava, sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama ja Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tukema hanke. 

Poimi-hankkeessa panostetaan ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen, mikä vastaa myös Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman sisältöä sekä Ylöjärven kaupungin laajan hyvinvointikertomuksen painotuksia. Poimi-hankkeen yhteyshenkilö on Paula Pasanen-Aro, kaupungin ehkäisevien ja korjaavien hyvinvointipalvelujen johtaja.

Näin otat yhteyttä Mielikioskiin

  • Päivystyspuhelin 041 730 9804 ma klo 12-18, ti-pe klo 9-15
  • Sähköposti mielikioski@ylojarvi.fi (Ethän lähetä sähköpostilla luottamuksellisia tai arkaluonteisia tietoja, kuten terveys- tai henkilötietoja.)
  • Chat: www.ylojarvi.fi/mielikioski (Chat-ikkuna ponnahtaa näkyviin kioskin sivulla, kun työntekijä on linjoilla vastaamassa.)

Koronatilanteen parantuessa myös tapaamiset ovat mahdollisia, tästä tiedotetaan erikseen. Mielikioski toimii Ylöjärven terveyskeskuksen tiloissa (Mikkolantie 10).


Kuvateksti: Mielikioski tarjoaa matalalla kynnyksellä luottamuksellista keskusteluapua mielenterveyden ja hyvinvoinnin tueksi. Kioskilla työskentelevät psykiatrinen sairaanhoitaja Mervi Heiskanen ja sosiaaliohjaaja Anne Salminen. Kioskin tilat terveyskeskuksessa avataan heti, kun koronatilanne sallii. Siihen asti kioski palvelee etänä.