Hyppää sisältöön

Miljoona roskapussia -kampanja alkaa! Tule mukaan pitämään Ylöjärvi siistinä

11.4.2023 09:30
Kategoria: Liikunta Asuminen ja ympäristö Nuoret
Logo

Ylen järjestämä Miljoona roskapussia -kampanja käynnistyy torstaina 13.4. ja päättyy keskiviikkona 14.6.2023. Ylöjärvi on kampanjassa mukana lukuisten muiden kuntien kanssa, ja kannustamme kaikkia ylöjärveläisiä osallistumaan roskien keräämiseen. 

Kampanjaan osallistuminen on helppoa: roskia voi kerätä vaikkapa iltakävelyllä, koiralenkillä tai bussia odottaessa. Roskapussin koolla ei ole merkitystä. Kun olet kerännyt pussin täyteen, vie se sekajätteeseen. Lopuksi merkitse keräämiesi roskapussien määrä roskalaskuriin Ylöjärven kohdalle osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia. Roskalaskuri aukeaa 13.4. 

Kaupunki tarjoaa jätesäkkejä ja kertakäyttökäsineitä roskatempauksiin 

Roskia voi kerätä matalalla kynnyksellä yksin tai kaverin kanssa tai järjestää isomman tempauksen suuremmalle porukalle esimerkiksi omassa naapurustossa. Jos koordinoit isomman keräyksen, ota yhteyttä kaupungin vihertyönjohtaja Jutta Kauttooniin (yhteystiedot tiedotteen lopussa). Näin varmistat, että täydet jätesäkit kerätään pois. 

Ylöjärven kaupunki tarjoaa roskien kerääjille jätesäkkejä ja kertakäyttökäsineitä, joita saa ennakkoon sopimalla noutaa kaupungin tekniseltä varikolta Soppeenmäestä (Teollisuustie 24). Kampanja-aikana jätesäkkejä ja hanskoja on jaossa myös joissakin tapahtumissa. Tästä tiedotamme tapahtumien yhteydessä. Ylöjärvi-seura järjestää ympäristötalkoopäivän torstaina 4.5. klo 14-18; keskuspisteenä toimii Soppeenmäen tori. Roskapihtejä on rajallisesti lainattavissa Ylöjärven kirjastoista. 

Pienet roskapussit voi laittaa yleisiin roska-astioihin, mutta isommat, jätesäkkeihin kerätyt roskat, kaupunki voi noutaa sovitusti. 

Jos roskien keruulla tulee vastaan huumeruiskuja, ethän koske niihin tai poimi niitä mukaasi. Huumeruiskuista tulee aina ilmoittaa vihertyönjohtaja Jutta Kauttoonille. 

Tavoitteena vähentää roskia ja roskausta 

Muista kirjata keräämäsi roskapussit Ylen roskalaskuriin, yle.fi/miljoonaroskapussia. Jos päivität roskien keruusta sosiaaliseen mediaan, merkitse postaukseen Ylöjärven kaupunki, @ylojarvenkaupunki, ja käytä tunnisteita #Ylöjärvi #MiljoonaRoskapussia. Voimme jakaa postauksen kaupungin kanavilla ja innostaa lisää ihmisiä mukaan! 

Kampanjan tarkoituksena on nimensä mukaisesti kerätä Suomesta miljoona pussia roskia luonnosta. Samalla tavoitteena on vähentää välinpitämättömyyttä roskaamista kohtaan ja havahduttaa ihmiset näkemään roskien määrä. Kampanja on myös leikkimielinen kilpailu kuntien välillä: kerätyt roskapussit merkitään Ylen laskuriin, josta näkee miten oman kunnan keräystilanne vertautuu muihin kuntiin. 

Yhteydenotot jätesäkkien ja hanskojen noudosta sekä täysien jätesäkkien keruusta 

Vihertyönjohtaja Jutta Kauttoon, yhteydenotot soittamalla arkisin klo 7-15 tai sähköpostilla tai tekstiviestillä: etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi, p. 050 350 1641