Hyppää sisältöön

Pekka Leppäsen valokuvanäyttely Juusen matkassa

Kirjasto Leijan näyttelytila 12.08.2021 - 27.08.2021 Kategoria: Kirjasto Kulttuuri

Katuosoite: Koivumäentie 2 33470 Ylöjärvi

Pekka Leppäsen valokuvanäyttely Juusen matkassa on esillä Ylöjärven pääkirjasto Leijan näyttelytilassa 9.8.-27.8.2021.

Pidän asioiden seuraamisesta ”luupin läpi”. Se johtunee pitkälti ammatistani: eläköidyin kameramiehen, kuvaajan ja ohjaajan tehtävistä vuonna 2017. Vaikka ammattikuvaajan elämä on jo takana, pidän edelleenkin kuvien tekemisestä ja niihin sisältyvien kertomuksien tuomisesta esiin. 

Useana kesänä telkkäemo on pesinyt pienellä kivilammella. Mustien graniittilohkareiden ja hentojen poikasten välinen kontrasti on pysäyttävä.

Joutsenpariskunta käy joka kevät ruokailemassa mökkijärvellä. Laskevan auringon valo loisti harvennetun mäntymetsän läpi ja teki tilanteesta julman kauniin. Mieleen tulivat Tuonelan joutsenet.

Pastellipaperille tulostetut työt ovat Espanjasta sekä Jämsästä.

Autiotalo on Jämsän Ouninpohjasta, isoäidin kotikulmilta. Peña de los Enamorados, andalusialainen rakastavaisten kukkula muistuttaa selällään makaavan intiaanin profiilia.

Espanjalainen kulttuuri ja sen erilaiset tapahtumat kuten karnevaalit ja paastonajan kulkueet, ovat ylipäätään lähellä sydäntäni. 

Kuvat karnevaalikulkueen esiintyjistä syntyvät “yhteistyönä”, mukana tanssien ja kuvaten. Kulkueen vääjäämätön vauhti ja illan pimeys tekevät kuvaamisesta vaikeampaa, mutta tuovat mukanaan myös oman tunnelmansa. Lisäksi olen pyrkinyt kuvaamaan mahdollisimman isolla aukolla, jotta syväterävyys olisi pieni. Tämä on tehnyt tilanteesta erittäin haastavan.

Mukana ovat myös Remu viimeisellä keikallaan ja muut Juusen näpsäisyt.

Lopuksi muutama sana parista tartu hetkeen -kännykkäkamerakuvasta.

Torreviejassa kadulla kävellessäni havahduin ja pysähdyin miettimään mitä oikein olin nähnyt. Näyteikkunan eteen oli heitetty sininen farkkurotsi, aivan kuin se olisi siihen aseteltu. Lisäksi heijastus ikkunasta oli mainio.

Samoin kävi Alicantessa, kun istuin puistossa kahvilla. Vastapäisen kahvilan sisäänkäyntiä kehysti kerrassaan hienon vihertävä pylväikkö. Kahvilaan asteli vanhempi herra, hänen asunsa sopi sisäänkäynnin värimaailmaan mitä parhaiten. No, päätin ottaa toisenkin cortadon ja odotella. Lopputulos on näyttelyssä nähtävissä.

Valokuvat on kuvattu järjestelmäkameralla mutta myös kännykkäkameralla, se on onneksi mukana aina, kun löydän jotain kiinnostavaa.

Toivottavasti saat näistä hetkistäni iloa ja innostusta omaan kuvausharrastukseesi.