Perhepäivähoitoa Asuntilassa

Asuntilassa toimii yksi kunnallinen perhepäivähoitaja. Perhepäivähoito on suosittua Asuntilassa ja erittäin hyvä vaihtoehto varsinkin pienelle lapselle ensimmäiseksi hoitopaikaksi. Kodinomainen ympäristö ja pieni ryhmäkoko mahdollistavat lapsen yksilöllisen hoidon ja huomioimisen kiireettömästi ja lapsilähtöisesti. Aikaa varataan leikkiin, ulkoiluun, ruokailuun ja lepohetkeen.

Perhepäivähoitajan ryhmäkoko on maksimissaan neljä 1-5-vuotiasta lasta. Ryhmässä voi myös olla hoitajan omia alle kouluikäisiä lapsia. Perhepäivähoitaja hoitaa lapsia omassa kodissaan ja hän valmistaa lapsille tarjottavat ateriat, joita ovat aamupala, lounas ja välipala. Ateriat ovat ravintosuositusten mukaisia monipuolisia ja terveellisiä, lasten ikä huomioon ottaen.

Perhepäivähoito on tavoitteellista varhaiskasvatusta, jossa lapsen kasvua ja kehitystä tuetaan yksilöllisesti. Ylöjärven perhepäivähoitajat noudattavat toiminnassaan Ylöjärven varhaiskasvatussuunnitelmaa. Asuntilan perhepäivähoitaja suunnittelee ja toteuttaa oman lapsiryhmänsä toimintaa. Perheiden kanssa käydään säännöllisesti vasu-keskustelut, joissa keskustellaan lapsen kasvusta ja kehityksestä ja hänen tarpeistaan.

Asuntilan perhepäivähoitajan lähipäiväkoti on Asuntilan päiväkoti. Päiväkodissa on yhteyshenkilö, joka tiedottaa ja kutsuu perhepäivähoitajan lapsineen erilaisiin tapahtumiin, kuten yhteiset laulu-ja leikkihetket päiväkotilaisten kanssa, liikuntatapahtumat (mm. Vauhtivarvasviikot) sekä muut teemalliset tapahtumat.

Perhepäivähoitajalla on päiväkodissa säännölliset salivuorot, jolloin lapset pääsevät ohjatusti liikkumaan yhdessä ja käyttämään päiväkodin liikuntavälineitä. Hoitaja suunnittelee liikuntahetket etukäteen huomioiden lapsiryhmänsä ikä- ja taitotason.

Lisää tietoa perhepäivähoidosta löytyy Ylöjärven varhaiskasvatuksen sivuilta.

Asuntilan perhepäivähoitoa koskevat tiedustelut

Päiväkodin johtaja,
Heidi Kankaanpää
050 356 6201
heidi.kankaanpaa@ylojarvi.fi


Sivu päivitetty 3.10.2017

Ylöjärven kaupunki

Kuruntie 14, PL 22, 33471 Ylöjärvi
p. 03 565 30 000
kirjaamo@ylojarvi.fi