Hyppää sisältöön

Nuoren huoli vanhemmasta

Joskus omien vanhempien jaksaminen huolettaa.

Jokainen meistä osallistuu omalta osaltaan arjen askareisiin, kuten kotitöihin, mutta on hyvä muistaa, että arki on kuitenkin aina perheen aikuisten vastuulla. Mikäli sinusta tuntuu, että vanhemmat eivät jaksa huolehtia perheenne arjesta ja sinä kannat vastuuta perheen arjesta, kuten huolehtimalla sisaruksista – älä jää huolesi kanssa yksin.

Isoista ja pieneltäkin tuntuvista huolista kannattaa puhua mahdollisimman varhain. Ota huoli puheeksi sinulle läheisen aikuisen kanssa. Se voi esimerkiksi olla perheen muu aikuinen, opettaja, koulukuraattori, nuorisotyöntekijä, kouluterveydenhuollon tai terveysaseman  työntekijä, joka auttaa ensiselvittelyssä ja ohjaa tarvittaessa muun avun piiriin. Aina puhuminen ei ole helppoa, mutta se kannattaa!

Kun huoli on suuri, apua on tarjolla Pirkanmaan yhteisessä päivystysapu 116117-puhelinpalvelussa. Hätätilanteissa soita 112. 

Tämä sisältö ei näy, sillä evästeiden käyttöä ei ole hyväksytty.

Video. Normaali.fi: Miten huolista voi kertoa muille?

Tuntuu ongelma suurelta tai pieneltä, sen kanssa ei tarvitse jäädä yksin! 

Ota huoli puheeksi sinuaa lähinnä olevan aikuisen kanssa. Aikuinen voi olla perhetyöntekijä, neuvolan, kouluterveydenhuollon tai varhaiskasvatuksen työntekijä, joka auttaa ensiselvittelyssä ja ohjaa tarvittaessa muun avun piiriin.

Ylöjärven sosiaali- ja terveyspalveluista vastaa 1.1.2023 alkaen Pirkanmaan hyvinvointialue, www.pirha.fi.

Muut

Myrkytystietokeskus p. 0800 147 111

Apua myrkytysten ehkäisyyn ja hoitoon liittyvissä kysymyksissä ympäri vuorokauden.

Kriisikeskus Osviitta p. 0400734793

Keskustelutukea nopeasti, ilman lähetettä tai diagnoosia, maksutta. Kriisikeskus Osviitta palvelee osoitteessa Sorinkatu 4 C, sisäpiha 2. kerros, varaa aika etukäteen soittamalla. Tarkista aukioloajat Kriisikeskus Osviitan verkkosivulta. Muista myös valtakunnallinen kriisipuhelin p.09 2525 0111, joka tarjoaa keskustelutukea ympäri vuorokauden.

Turvakoti 24h p.050 309 9313, p.050 337 3205

Turvakodit sijaitsevat Tampereella Mutkakadulla ja Hämeenkadulla ja ovat avoinna ympäri vuorokauden. Turvakotien yhteystiedot.

Nuorten turvatalo p.040 556 6661

Turvatalon kriisimajoitus sijaitsee Hämeenkatu 22C, Tampere. Lue lisää nuorten turvatalon toiminnasta.

Nuorisotyö

Nuorisotyön palvelut sekä erityisnuorisotyö tarjoavat tukea ja apua sekä nuorelle että vanhemmille. Työtä tehdään sekä yksilötyönä että ryhmissä. Toimintaan kuuluu vahva yhteistyö kuraattoreiden, koulujen, nuorisotiimin sekä sosiaalipalveluiden kanssa. Asiakkuus voi syntyä yhteistyötahon välityksellä tai nuoren/aikuisen omasta aloitteesta. Tutustu nuorisopalveluihin

Tukea läheisen jaksamiseen

Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry:n omaisneuvonnassa oireilevan tai sairastuneen läheinen saa tukea omaan jaksamiseensa, toivoa muuttuneeseen arkeen ja tietoa psyykkisistä sairauksista sekä mielenterveys- ja päihdepalveluista. Lisäksi yhdistys tarjoaa vertaistukea, luentoja sekä ryhmä- ja virkistystoimintaa. Voit varata ajan maksuttomaan keskustelutukeen sähköisen ajanvarauskalenterin kautta, puhelimitse p. 040 722 4292 tai sähköpostilla omaisneuvonta@finfamipirkanmaa.fi

Ylöjärven lapsiperheiden ja nuorten palvelut

lapsi, ilmapallo

Ylöjärven kaupungin lapsiperheiden palveluihin pääset tutustumaan lapsiperheiden teemasivun kautta. Tutustu lapsiperheiden palveluihin.

kaksi nuorta

Ylöjärven kaupungin nuorten palveluihin pääset tutustumaan nuorten teemasivun kautta. Tutustu nuorten palveluihin.

Tukea ja apua verkosta

Tietokone

Sekasin-chat

MLL Nuortennetti

Terveyskylä (tietoa ja tukea sairauksista ja omahoidosta)

Mielenterveystalo

Toimintaa

Kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut (tietoa mm. kulttuuritarjonnasta, kirjaston- ja työväenopiston palveluista)

Ylöjärven seurakunta (tietoa kerhoista ja ryhmätoiminnasta)

Järjestöt ja vapaaehtoistyö Ylöjärvellä

Lähellä.fi (Pirkanmaalaisten järjestöjen ja ydistysten toimintaa). Voit ottaa myös yhteyttä Lähellä-keskukseen p. 050 323 3773.

Päivitetty: 2.1.2023