Hyppää sisältöön

Uni ja lepo

Uni ja lepo ovat koko perheen hyvinvoinnin ja arjen sujumisen kannalta merkittäviä.

Riittävällä levolla ja hyvällä unen laadulla on merkitystä lapsen kasvuun ja kehitykseen, tarkkaavaisuuteen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn.

Uni on tärkeää myös muistamisen, keskittymisen, tiedonkäsittelyn ja uusien taitojen oppimisen kannalta. Virkeänä havainnointikykykin on parempi, jolloin on pienempi riski tapaturmiin ja onnettomuuksiin.

Lapsen tai nuoren unesta huolehtiminen on huolenpitoa ja vanhempien tehtävänä on huolehtia, että lapsi tai nuori nukkuu riittävästi ja hyvin. Jokainen on yksilö myös nukkumisen suhteen ja toiset voivat tarvita enemmän aikuisen tukea hyvän unirytmin löytämisessä. Aina tehtävä ei ole helppo.

Säännöllinen päivärytmi luo pohjan hyville yöunille. Iltaan kannattaa jättää riittävästi kiireetöntä aikaa päivän kuulumisten vaihtoon ja iltapuuhiin. Tällöin on mahdollisuus kertoa myös mieltä painavista asioista, jolloin ne eivät häiritse nukahtamista. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen verkkosivulta lyödät vinkkejä hyvään uneen pikkulapsiperheille ja pikkukoululaisten perheelle.

Tilapäiset univaikeudet lapsen tai nuoren eri kehitysvaiheissa ovat varsin tavallisia ja tuttuja useissa perheissä. Apua univaikeuksiin on saatavilla verkosta ja lapsiperheiden palveluista.

Perhearjessa aikuisen uni saattaa joskus jäädä vähäiseksi. Hyvinvoinnin ja terveyden kannalta on kuitenkin tärkeää, että huolehdit myös omasta riittävästä unensaannistasi. Uneen liittyvää hyvinvointiasi voit tarkastella esimerkiksi Omaolo-palvelun univalmennuksen avulla.

Rentoutuminen

Arjen kiireiden keskellä on hyvä ottaa aikaa myös rentoutumiselle ja kiireettömälle olemiselle. Rentoutuminen saa mielihyvähormonit hyrräämään.

Perheen yhteinen rentoutuminen voi olla vaikkapa elokuvien katselemisesta, lukemista, musiikin kuuntelemista tai luonnossa olemista. Yhdessä vietetty kiireetön aika auttaa virkistäytymään ja jaksamaan. Myös rentoutumisille voi varata aikaa kalenterista erikseen, jolloin ajan löytäminen voi olla helpompaa. 

Päivitetty: 2.1.2023