Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Perinteiset koululaiskilpailut uudistetaan Ylöjärvellä ja tilalla kokeillaan iloisen mielen liikuntatapahtumia lukuvuonna 2022-2023

Kaupungin järjestämät kaikkia kouluja koskevat koulujenväliset liikuntakilpailut jäävät pois lukuvuodeksi 2022-2023. Lukuvuoden aikana kokeillaan uudistusta, jossa kilpailujen sijaan järjestetään liikuntatapahtumia.

Liikuntatapahtumat mahdollistavat jokaisen oppilaan osallistumisen liikunnalliseen päivään, koska ne on suunniteltu kaikille mahdollisiksi taidoista huolimatta, ja jokainen voi kokea onnistumisen tunnetta. Koulujenvälisiä kilpailuja on ollut esimerkiksi hiihto- ja yleisurheilukilpailut ja jalkapalloturnaukset. Kokeilu koskee nimenomaan kaupungin järjestämiä kilpailuja, ja jotkut koulut järjestävät omia pieniä kilpailujaan edelleen.

Ensimmäinen liikuntatapahtuma järjestettiin 2.-luokkalaisille lokakuun alussa Ylöjärven Ilves areenalla. Tapahtuman teemana oli palloilu, ja tapahtumaan osallistui yhteensä 12 luokkaa. Palloilua ohjasivat Ylöjärven Ilveksen valmentajat yhdessä Tampereen Tamspiritin ohjaajien kanssa. Tapahtumassa kierrettiin erilaisia pisteitä, joissa pelattiin norsupalloa, jalkkiskeilausta, kenttäkuljetusta ja polttopalloa.

Lukuvuoden aikana on yhteensä kuusi liikuntatapahtumaa eli jokainen vuosiluokka pääsee yhteen tapahtumaan vuoden aikana. Marraskuussa on vuorossa luistelutapahtuma 5.-luokkalaisille. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Luisteluliiton kanssa.

Uudistusta koskien on valmistumassa myös YAMK-opinnäytetyö, jossa oppilaita ja opettajia on osallistettu tapahtumien sisällön suunnitteluun, jotta onnistutaan luomaan lapsia innostavia kokonaisuuksia.