Myllypuron kunnostustalkoot

Vasamajärventie 26, Siivikkala, Ylöjärvi

Kunnostustalkoot Myllypurolla 12.10.2019

Keijärvestä Siivikkalan läpi kulkevalla Myllypurolla on tehty kunnostustoimia taimenkannan elvyttämiseksi vuodesta 2015 alkaen. Purossa esiintyy jo monen eri ikäluokan taimenta ja taimenella on hyvät lisääntymisolosuhteet purossa. Kunnostustoimia jatketaan talkoilla lauantaina 12.10.2019 klo 11-18. Talkoolaisia pyydetään ilmoittamaan osallistumisestaan sähköpostilla ke 9.10. mennessä osoitteeseen heikki.holsti@kvvy.fi.

KVVY:n virtavesien kunnostustalkoot 2019

Vuonna 2019 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry järjestää VIRTA-hankkeen ja Pohjavesivaikutteiset purot -hankkeen puitteissa vesi- ja maa-alueiden omistajien, kalatalousalueiden ja yhteistyökumppanien kanssa virtavesien kunnostustalkootapahtumia. Kunnostustalkoot ovat jatkoa vuonna 2013 aloitetulle KVVY:n kunnostustyölle. Tässä vaiheessa on varmistunut seitsemän kunnostustalkootapahtumaa vuodelle 2019.

Kunnostusten tavoitteena on ennallistaa virtavesiä ja luoda taimenille paremmat lisääntymis- ja elinmahdollisuudet. Uoman harkitulla kiveämisellä puolestaan pyritään muodostamaan kaloille ja ravuille suojapaikkoja.

Jokaiselle talkoolaiselle löytyy sopivaa tekemistä. Talkoisiin voi osallistua vapaamuotoisesti oman aikataulun puitteissa. Lapset ja nuoret ovat myös tervetulleita vanhempiensa kanssa opettelemaan, miten virtavesien tilaa parannetaan kunnostustoimilla.

Varaudu talkoisiin lämpimällä säänmukaisella asustuksella. Jokaiseen tapahtumaan tulee ilmoittautua ennakkoon.

  • 31.8.2019 Asuntilanjoen reitti, Tampere (Kulkkilantie 97)
  • 7.9.2019 Kylmänoja, Parkano (Oukarontie 34)
  • 14.9.2019 Kyynioja, Nokia (Kankaantaankatu 15) → UUSI KOHDE!
  • 21.9.2019 Herraskoski, Virrat (Herrasentie 60)→ UUSI KOHDE!
  • 28.9.2019 Taipaleenjoki, Orivesi (Enokunnantie 682)
  • 5.10.2019 Västilänjoki, Orivesi (Vinkiäntie 64)→ UUSI KOHDE!
  • 12.10.2019 Myllypuro, Ylöjärvi (Vasamajärventie 26)

Tule kantamaan ”kivesi koskeen” ja ole parantamassa Kokemäenjoen vesistöalueen virtavesien ja taimenkantojen tilaa!

IlmoittautuminenIlmoittaudu Myllypuron talkoisiin ke 9.10.2019 mennessä heikki.holsti @ kvvy.fi
Tapahtuman järjestääKokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, https://kvvy.fi/

« Takaisin tapahtumalistaan

Ajankohta

  • 12.10.2019 11:00-18:00
Ilmoita tapahtumasta

Haluatko korjata jo julkaistun tapahtuman tietoja? Ilmoita muutoksesta.


Ylöjärven kaupunki

Kuruntie 14, PL 22, 33471 Ylöjärvi
p. 03 565 30 000
kirjaamo@ylojarvi.fi