Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Runoilta tuo ensi kertaa lavarunoutta Vanhaan Räikkään

Vanhassa Räikässä järjestetään ensimmäistä kertaa lavarunoustapahtuma. Kolme tamperelaista runoilijaa tuo valoa kevääseen Vanhan Räikän runoillassa, joka järjestetään tiistaina 19.4. klo 18 alkaen. Huom! Tapahtuma siirtyi huhtikuulle sairastapauksen vuoksi.

Esiintymässä ovat Pekka Kytömäki, Liina Sointu ja Antti Sinervo. Kaikkien kolmen runoissa pilkahtelee valo.

Kukin esittää noin vartin mittaisen setin omia runojaan, minkä jälkeen on yhteistä keskustelua runoudesta. Tämän jälkeen myös yleisö saa vapaasti tulla lavalle esittämään omia runojaan lavarunous-iltojen tyyliin.

Tapahtuman järjestää kulttuuripalvelut ja sinne on vapaa pääsy.

Pekka Kytömäki on ylöjärveläislähtöinen runoilija ja kääntäjä. Hänet tunnetaan myös taidokkaana palindromien tekijänä. Kytömäen esikoisrunokokoelma Ei talvikunnossapitoa ilmestyi vuonna 2015 ja voitti vuoden 2016 Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Liina Sointu on nouseva kyky, joka viime vuonna voitti Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjan ensiyrityksellään.

Antti Sinervo puolestaan on pitkän linjan runoilija, jolta on julkaistu kaksi kokoelmaa: Syvän ja matalan reuna (1996) ja Kesän kukkakimppu (2019).

Runoilijoilta voi illan aikana ostaa heidän teoksiaan. Varaathan tähän käteistä.

Talo on esteetön. Lähin bussipysäkki on Asemantie. Parkkipaikoille ajo Räikäntien kautta.

Vanhan Räikän kahvilasta voi ostaa juotavaa ja pientä purtavaa ennen esitysten alkua. Tilassa on esillä myös taidenäyttely.