Ylöjärveläiset voivat asioida terveyspalveluissa sähköisesti – tekoäly tukena hoidontarpeen arvioinnissa

15.4.2019 9:00

Ylöjärven terveyskeskuspalveluissa ja suun terveydenhuollossa on otettu käyttöön sähköinen asiointipalvelu Klinik. Sen avulla terveyskeskuksen asiakkaat voivat hoitaa yleisimmät terveysasiansa verkossa. Asiointipalvelu löytyy kaupungin kotisivuilta osoitteesta www.ylojarvi.fi/terveys

Sähköisen palvelun tavoitteena on tehdä hoitoon pääsystä sekä muusta asioinnista terveyspalveluissa helpompaa, nopeampaa ja miellyttävämpää. Esimerkiksi korvatulehdusta potevan lapsen vanhempi voi laittaa lapsen hoitoon pääsyn sähköisesti liikkeelle vaikka keskellä yötä. Ammattilaiset saavat sähköisestä asioinnista ensitiedot vaivasta ja ottavat yhteyttä hoidon aloittamiseksi. Tekoäly auttaa tunnistamaan, jos vaiva tai sairaus vaatii kiireellistä hoitoa. Palvelun kautta voi myös esimerkiksi peruuttaa varatun ajan tai varata ajan määräaikaiskontrolliin.

- Aikaisemmin vaivojaan on joutunut selostamaan useaan kertaan eri ammattilaisille: ensin puhelimessa, uudestaan vastaanotolla jne. Nyt tähän kulunut aika ja vaiva poistuvat. Kuntalainen ohjataan suoraan oikeaan hoitoon ja tutkimuksiin, kertoo osastonhoitaja Mikko Hyytiäinen Ylöjärven terveyskeskuksesta.

Sähköiseen asiointiin pääsee Ylöjärven verkkosivujen kautta osoitteesta www.ylojarvi.fi/terveys. Järjestelmä ei vaadi kirjautumista tai tunnusten luomista. Yhteydenottoa vaativissa asioissa asiakkaaseen ollaan yhteydessä puhelimitse tai tekstiviestillä mahdollisimman pian, viimeistään kahden arkipäivän sisällä. Palvelun käytön tuloksena voi olla esimerkiksi itsehoito-ohje, lähete laboratorioon tai aika lääkärille, hoitajalle tai fysioterapeutille.

Suomalaista terveysteknologiaa

Klinik-palvelun on kehittänyt ja sen teknisestä toteutuksesta vastaa suomalainen Klinik Healthcare Solutions Oy. Tällä hetkellä palvelu on käytössä jo yli 250:ssä terveydenhuollon toimipisteessä Suomessa.

- Ajanvaraus ja hoitoprosessin aloittaminen on ollut terveyskeskuspalveluiden pullonkaula. Kehittämämme palvelu on erinomainen esimerkki siitä, miten digitalisaation avulla voidaan tuottaa kuntalaisille parempia terveydenhoidon palveluita, antaa ammattilaisille enemmän aikaa ihmisten kohtaamiseen ja saada aikaan kustannussäästöjä, sanoo Klinikin operatiivinen johtaja, LL Petteri Hirvonen.

Lisätiedot

 

« Takaisin


Ylöjärven kaupunki

Kuruntie 14, PL 22, 33471 Ylöjärvi
p. 03 565 30 000
kirjaamo@ylojarvi.fi