Hyppää sisältöön

Tilapäistä valiokuntaa kaupunginhallituksen erottamiseksi ei aseteta

1.2.2021 18:25
Kategoria: Yleiset
Rakennus, jonka seinässä lukee "kaupungintalo"

Ylöjärven kaupunginvaltuusto ei aseta tilapäistä valiokuntaa valmistelemaan kaupunginhallituksen erottamista. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 38-13 valtuuston kokouksessa 1.2.2021. 

Taustalla oli 13 valtuutetun tekemä, kuntalain 34-35 §:n mukainen aloite toimielimen erottamismenettelyn aloittamisesta. Allekirjoittajat toteavat aloitteessa vaativansa kyseisen menettelyn aloittamista Ylöjärven kaupunginhallituksen erottamiseksi, sillä sen puheenjohtaja on menettänyt heidän luottamuksensa. 

Kuntalain mukaan valtuusto voi erottaa kunnan toimielimeen valitsemansa luottamushenkilöt kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta. Erottamispäätös koskee kaikkia toimielimeen valittuja luottamushenkilöitä. 

Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai vähintään neljäsosan valtuutetuista tehtyä sitä koskevan aloitteen. Valtuusto päättää siitä, johtaako hallituksen esitys tai valtuutettujen aloite tilapäisen valiokunnan asettamiseen. Valiokunnan asettamiselle tulee olla valtuuston enemmistö. Jos valtuusto päättää, ettei valiokuntaa aseteta, asia raukeaa. 

Kaupunginvaltuusto 1.2.2021