Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Tiuravuoren palvelukeskuksen asukas Matti Suhonen palkittiin taidekilpailussa

Hurjasti onnea ylöjärveläinen Matti Suhonen! Kulttuuritoimituksen raati palkitsi hänen taideteoksensa Kasvoja karanteenista -yhteisötaidenäyttelyn harrastajien sarjassa.

Suhosen ilmeikkäät teokset ovat saaneet kiitosta ja huomiota aiemminkin. Nyt tuli menestystä valtakunnallisessa taidekilpailussa, joka sai alkunsa keväällä 2020.

Tiuravuoren palvelukeskuksessa asuva Suhonen innostui taideharrastuksesta, kun kaupunki palkkasi yhteisötaiteilija Tuuli Pollarin ohjaamaan viikoittaisia taidehetkiä palvelukeskuksen asukkaille marraskuussa 2018.

Loppuvuoteen 2019 mennessä asukkaiden taideteoksia oli syntynyt niin upea määrä, että Pollari järjesti yhteisnäyttelyn kirjasto Leijassa. Tänä keväänä Pollari kannusti Suhosta osallistumaan Kasvoja karanteenista -näyttelyyn, menestyksekkäästi!

Suhosen teoksen nimi on Hoitaja. Sen mallina on toiminut Pollari. Palkintoraati perusteli valintaansa muun muassa sillä, että teoksesta huokuu lempeä luottamus selviämisestä uudessa ja epävarmassa tilanteessa.

”Maskin läpi näkyvä leveä hymy ja keltainen helminauha hoitajan kaulalla kertovat jatkuvuudesta arkisessa toiminnassa sekä ilosta ja hyvästä mielestä”, palkintoraati summaa.

Tiuravuoren asukkaista myös 91-vuotias Kyllikki, Ritva ja hiljainen Kalevi osallistuivat taideteoksillaan Kasvoja karanteenista -yhteisötaidenäyttelyyn.

Suhonen lähettää terveisiä, että antakaa vain aiheita taideteoksille, niin kyllä me tehdään!

Toivotamme antoisia hetkiä taiteen parissa! Keskiviikkona järjestetyn palkintogaalan voi katsoa netissä Kulttuuritoimituksen sivuilta.

Ylöjärven kulttuuripalvelut ja vanhuspalvelut ovat palkanneet yhteisötaiteilija Tuuli Pollari jatkamaan työtään Tiuravuoren palvelukeskuksessa sekä muissa ikäihmisten hoiva- ja asumisyksiköissä myös vuonna 2021.

Ensimmäisenä vuonna yhteisötaiteilijan palkkaamista Tiuravuoreen tuki Taiteen edistämiskeskus Taike.