Valitse sivu

Tontinomistajan kunnossapitovelvoitteet kaava-alueella

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta määrittelee tontinomistajalle kuuluvat kunnossa ja puhtaanapitotehtävät

> Kadut kuntoon -opas (pdf)

Kunnossapito

Tontinomistajalle kuuluvat kunnossapitotehtävät koskevat jalkakäytävän talvikunnossapitoa sekä tontille johtavan kulkutien kunnossapitoa.

1) Tontinomistajan velvollisuutena on pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä käyttökelpoisena

  • poistamalla jalkakäytävällä jalankulkua haittaava lumi ja jää sekä
  • huolehtimalla jalkakäytävällä liukkauden torjunnasta ja liukkauden torjuntaan käytetyn kiviaineksen poistamisesta.

2) Lisäksi tontinomistajan velvollisuutena on tarvittaessa poistaa jalkakäytävälle tai sen vierelle kertyneet lumivallit sekä pitää jalkakäytävän viereinen katuoja ja sadevesikouru vapaana lumesta ja jäästä.

Tarvittaessa viittaa siihen, että lumivallit poistetaan siten, etteivät ne esimerkiksi häiritse liikenteen näkyvyyttä, haittaa liikaa jalankulkua tai aiheuttaa muuta haittaa.

3) Tontinomistaja vastaa aina myös tontille johtavan kulkutien kunnossapidosta. Tonttiliittymän kunnossapito käsittää muun muassa sen alla olevan avo-ojan rummun pitämisen läpi vuoden toimivana poistamalla siitä sadevesien kulkua estävä jää, lumi, lehdet ja roskat. Lisäksi tontinomistajalle kuuluvat kulkutien auraus sekä tonttiliittymän aurauksen johdosta kertyneen lumivallin poistaminen sekä muut kunnossapitolain 3 §:ssä määritellyt kunnossapitotehtävät.

Puhtaanapito

Kadun puhtaanapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu siistinä ja terveydellisesti tyydyttävänä, kuten kadulle kertyneen lian, lehtien, roskien ja irtonaisten esineiden sekä rikkaruohon poistaminen ajoradalta ja jalkakäytävältä.

Puhtaanapitoon kuuluu myös kadulta kerätyn lian ja roskan toimittaminen jätteenä asianmukaiseen paikkaan. Vastaavasti muut yleiset alueet kuin kadut on pidettävä siistinä ja terveydellisesti tyydyttävänä.

Tontinomistajan velvollisuutena on pitää katu puhtaana tontin rajasta kadun keskiviivaan saakka, kuitenkin enintään 15 metrin leveydeltä.

Tontinomistajalle kuuluu enintään 3 metrin etäisyydelle tontin rajasta ulottuvan, tonttiin välittömästi rajoittuvan viherkaistan ja ojan alueella roskien poistaminen, muu puhtaanapito ja kasvillisuuden siistinä pitäminen (kts. kaavio alla).

Jos tontti rajoittuu puistoon tai muuhun yleiseen alueeseen ja tontille johtaa kulkutie alueen kautta, tontinomistaja on velvollinen pitämään pääsytien puhtaana enintään 24 metrin etäisyyteen saakka tontin rajasta.

Muusta lainsäädännöstä johtuvat velvoitteet

Järjestyslain mukaan rakennuksen tai rakennelman omistajan tai haltijan taikka hänen edustajansa on huolehdittava siitä, ettei rakennuksesta, rakennelmasta tai muusta vastaavasta paikasta putoava lumi tai jää taikka muu esine tai aine aiheuta vaaraa ihmisille tai omaisuudelle.

Varotoimilla pyritään varmistamaan turvallinen kulku kaikkialla eli säännöstä sovelletaan yleisten paikkojen ohella myös yksityisillä alueilla. Yksityisillä alueilla tulee turvata esim. mittarinlukijan, postinkantajan tai muun henkilön ennalta määräämätön, laillinen kulku pihalla.

Kunnossa- ja puhtaanapitovastuut kadulla -kaavio

Katu kuvattu sivustapäin. Kuvaan merkitty kadun kunnossa- ja puhtaanapitovastuut.

Kaavio kunnossa- ja puhtaanapitovastuista kadulla.

Oksien poistaminen -kaavio

Kuvallinen ohjeistus kadun/tien vieressä sijaitsevan puun/pensaan oksien leikkaamisesta.

Kaavio oksien poistamisesta liikenneväylän läheisyydestä.

Kadut kuntoon -opas (pdf)

Löysitkö mitä etsit?

Kiitos palautteesta!

Viimeksi muokattu12.12.2023