Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Työllisyyden kuntakokeilu starttaa Pirkanmaalla maaliskuussa 2021

Suuri osa Pirkanmaan työttömistä työnhakijoista siirtyy TE-toimistolta kuntien asiakkaiksi, kun työllisyyden kuntakokeilu alkaa 1.3.2021. Eduskunta hyväksyi lain työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta 15.12.2020.

Pirkanmaalta kokeilussa ovat mukana kaikki nykyiset 22 kuntaa ja ne yhdessä muodostavat yhden yhtenäisen kokeilualueen. Kuntien asiakkaiksi maakunnan alueella siirtyy noin 30 000 työtöntä tai työvoimapalveluissa olevaa työnhakijaa.  
  
Työllisyyden kuntakokeilussa osa valtion työ- ja elinkeinotoimistojen tehtävistä siirretään kuntien vastuulle. Valtakunnallisena tavoitteena on edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä sekä koulutukseen ja palveluihin ohjautumista nykyistä tehokkaammin ja luoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen. 

Kuntakokeiluihin ohjataan kokeilualueilla ne työttömät ja työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Lisäksi kuntakokeiluun kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat sekä kaikki maahanmuuttajat ja vieraskieliset, jotka ovat joko työttöminä tai työvoimapalveluissa kokeilukuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa. Siirtyville asiakkaille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti. 

Yhteistyötä ja uusia ratkaisuja 

Pirkanmaan kunnat rakentavat uudistuvat työllisyyspalvelunsa osaksi kuntien muuta palveluekosysteemiä. Uusia palveluja kehitetään yhteistyössä työllisyyspalvelujen, koulutusorganisaatioiden, elinkeino- ja yrityspalvelujen, sote-palvelujen, yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä valtion kanssa. 

– Työllisyyden nostaminen on tärkeää sekä inhimillisyyden että Suomen talouden näkökulmista. Korona-aikana työtavat ja -rutiinit ovat kehittyneet vauhdilla. Uusia ideoita, tapoja ja palveluita tarvitaan myös työmarkkinoille pääsemiseen. Kuntakokeilu tarjoaa mahdollisuuden kehittää nykyistä toimivampia ratkaisuja sekä työntekijöiden että työnantajien tarpeisiin, sanoo Tampereen pormestari Lauri Lyly

– Kuntakokeilua on odotettu myös paljon elinkeinoelämän parissa. Voimme tuottaa työnhakija-asiakkaille parhaan palvelun, kun yhteistyössä ovat mukana myös yritykset ja kolmas sektori, kertoo Tampereen apulaispormestari Jaakko Stenhäll

Uusilla palveluilla voidaan paremmin huomioida työnhakija-asiakkaiden yksilölliset palvelutarpeet. Työllistymiseen voi olla erilaisia esteitä ja osaamisen kehittämistarpeet vaihtelevat. 

– Olemme rakentaneet esimerkiksi yhdessä alueen koulutusorganisaatioiden kanssa uusia palveluja, joiden avulla asiakas pääsee koulutusalan ammattilaisen kanssa nopeasti kartoittamaan omaa osaamistaan. Sen pohjalta asiakkaalle voidaan tehdä selkeä osaamisen kehittämissuunnitelma, jossa huomioidaan vahvasti työn murroksen tuomat uudet osaamistarpeet. Lisäksi asiakas saa yksilöllistä ohjausta koulutusvaihtoehdoista, jotka sopivat parhaiten hänen tilanteeseensa. Kyse voi olla osatutkinto- tai tutkintotavoitteisesta koulutuksesta tai suoraan työmarkkinoiden akuutteihin tarpeisiin räätälöidyistä rekrytoivista koulutuksista. Alueen oppilaitosten kanssa on opiskelun yhteyteen myös rakennettu tukielementtejä. Haluamme varmistaa, että opiskelijoilla on saatavilla oppimisvalmiuksia tukevia elementtejä, jotta opinnot eivät keskeytyisi haastavissa tilanteissa, kertoo henkilöasiakaspalvelujen johtaja Sari Oksanen Tampereen työllisyys- ja kasvupalveluista. 

Asiakas saa OMA-valmentajan 

Pirkanmaan kuntakokeilussa asiakas saa hänelle nimetyn OMA-valmentajan. OMA-valmentaja on asiakkaan henkilökohtainen ”koutsi”, joka valmentavalla työotteella ja aktiivisella palveluohjauksella edistää asiakkaidensa työllistymistä. Hän opastaa työnhaussa, koulutukseen hakeutumisessa ja neuvoo työttömyyteen ja työkykyyn liittyvissä viranomaisasioissa.

OMA-valmentaja tekee yhdessä asiakkaan kanssa ensin kokonaisvaltaisen palvelutarvearvion. Sen jälkeen yhdessä asiakkaan kanssa rakennetaan yksilöllinen palvelukokonaisuus, joka edistää asiakkaan siirtymistä kohti työtä, koulutusta tai vaihtoehtoisesti kohti muita palveluja. OMA-valmentajan tehtävänä on tukea, varmistaa ja seurata asiakkaan työllistymisen etenemistä. 

– Asiakkaalle palvelut ovat nyt kokeilussa helposti saatavissa, kun ne saa lähipalveluna omasta kunnasta ja yhden luukun periaatteella. OMA-valmentaja on asiantuntija, joka yhteistyössä kunnan muun palveluverkoston, elinkeinoelämän ja viranomaisten kanssa rakentaa asiakkaalle hänen omaan tilanteeseensa sopivan yksilöllisen palvelupolun, lupaa Läntisen Pirkanmaan alueella työllisyyskokeilun aluekoordinaattorina ja Sastamalassa työllisyyspalvelupäällikkönä toimiva Tiina Leppäniemi

Maahanmuuttajat Pirkanmaan kuntakokeilussa 

Pirkanmaalla noin 4000 maahanmuuttajataustaista asiakasta siirtyy kuntakokeilun piiriin. Kotoutumisaikaisia maahanmuuttaja-asiakkaita on Pirkanmaalla noin 1800 ja he saavat palvelua keskitetysti kansainvälisen osaamisen palveluissa Tampereella. Käytännössä kaikki kotoutumisaikaiset maahanmuuttajat, jotka ovat työttöminä työnhakijoina missä tahansa Pirkanmaan kokeilukunnassa saavat työllisyyspalveluja ja OMA-valmentajan Tampereen Rautatienkadulla sijaitsevasta osaamiskeskuksesta, myös tamperelaiset kotoutumisajan ylittäneet maahanmuuttajat.

Osaamiskeskuksessa asiakkaille on tarjolla myös osaamisen kehittämisen palveluja. Asiakkaiden käytössä on lisäksi Mainion monikielisen neuvonnan palvelut. Mainiosta saa omakielistä neuvontaa jopa 16 eri kielellä. 

– Pirkanmaan laajuiset maahanmuuttajien keskitetyt työllisyyspalvelut ovat osoitus kuntarajat ylittävästä yhteistyöstä maahanmuuttajien työllistymisen ja kotoutumisen edistämiseksi. Kansainvälinen työvoima on osa pirkanmaalaista työvoimaa ja ulkomaalaistaustaisten ohjaaminen koulutukseen ja työhön on yksi tärkeitä tulevaisuuden osaajakysymyksiä, sanoo kansainvälisen osaamisen palvelukokonaisuuden palvelupäällikkö Mari Taverne

Kuntakokeilut pilottina työllisyydenhoidon järjestämiseksi tulevaisuudessa 

Työllisyyden kuntakokeilujen on määrä kestää kesäkuun 2023 loppuun saakka.

Työllisyyden kuntakokeilujen vaikutuksia seurataan tarkasti. Hallitus on kiinnostunut saamaan tietoa kokeilun tuloksista, koska tällä hallituskaudella valmistellaan työllisyyspalvelujen pysyvää palvelurakennetta Suomessa. Kuntaliitto on yhdessä kuntien kanssa valmistellut oman esityksensä kuntapohjaisesta työllisyyden ratkaisumallista. Siinä ehdotetaan, että työnantajien ja työnhakijoiden TE-palvelut siirrettäisiin kuntien järjestämisvastuulle. 

Lisätietoja kuntakokeiluista 

Työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivut / Kuntakokeilut 
Kuntaliiton verkkosivut 

Lisätietoja 

TAMPERE 
Työllisyysjohtaja 
Regina Saari 
050 346 9603 
Regina.Saari@tampere.fi 

Läntinen Pirkanmaa 

SASTAMALA 
Työllisyyspalvelupäällikkö 
Tiina Leppäniemi 
040 668 3961 
tiina.leppäniemi@sastamala.fi 

Tampereen kehyskunnat 

LEMPÄÄLÄ 
Työllisyyspäällikkö 
Lotta Lammi 
040 133 7910 
lotta.lammi@lempaala.fi 
Tampereen kehyskunnat 

YLÖJÄRVI 
Työllisyys- ja turvallisuuspäällikkö 
Pekka Mansikkamäki 
050 330 2072 
pekka.mansikkamaki@ylojarvi.fi 

Ylä-Pirkanmaa 

MÄNTTÄ-VILPPULA JA JUUPAJOKI 
Palveluvastaava 
Vuokko Hjelt 
044 058 9457 
vuokko.hjelt@taidekaupunki.fi 

Etelä-Pirkanmaa 

VALKEAKOSKI 
Työllisyyspalveluiden johtaja 
Sari Ilovuori 
040 335 7206 
sari.ilovuori@valkeakoski.fi 
 
Teksti: Marja-Liisa Tuomisaari ja Petra Mattila 
Kuva: Laura Vanzo 

Tiedote Tampereen kaupungin sivuilla