Työnantajalle
Olemme nopea ja joustava yhteistyökumppani. Rekrytointi kauttamme on vaivatonta ja riskitöntä. Tavallisen työsuhteen solmimisen lisäksi rekrytoinnissa voidaan hyödyntää myös työkokeilua tai erilaisia palkkatukeen liittyviä ratkaisuja.
"Yritys ei välttämättä saa raudanlujaa ammattilaista, mutta potentiaalisen timantin"
Uudessa Ylöjärvi -lehdessä kerrotaan valmentautujien ja yhteistyökumppaneiden kokemuksista
Ylöjärven kaupunki ja Työvalmennuskeskus Valpro ovat luoneet uudenlaisen palvelun, joka mahdollistaa turvallisen reitin uuden työntekijän rekrytointiin.
Palvelu on osa kaupungin työllisyydenhoitoa mahdollistaen maksuttoman kohtaamisjakson työnantajille ja työnhakijoille.
Noin kuukauden mittaisen palvelujakson aikana työnhakija voi osoittaa soveltuvuutensa työtehtävään ja työyhteisöön ennen varsinaisen työsuhteen solmimista. Työnantaja puolestaan voi arvioida työnhakijan sopivuutta. Palvelun aikana työnhakija on palkkasuhteessa Ylöjärven kaupungilla, mutta työskentelee yrityksen tarjoamissa työtehtävissä.
Palvelu on tarkoitettu tilanteisiin, joissa työnantaja harkitsee tai on palkkaamassa uusia työntekijöitä. Kysymys voi olla sekä avoimeksi ilmoitetusta työpaikasta, että niin sanotusta piilotyöpaikasta, johon työnantaja voi palkata työntekijän sopivan henkilön löytyessä. Tavoitteena on, että palvelujakson päättyessä työnantajayritys voi turvallisesti palkata jo valmiiksi työhönsä perehtyneen työntekijän.
"Valprolta yrittäjä saa sekä tilaustöitä että tekijöitä. Meille on tärkeää tehdä kokonaisvaltaisia ratkaisuja ja löytää yhteistyökumppanin kannalta oikeat työntekijät nopeasti ja vaivattomasti."
Ensimmäiset kiinteistöpalvelualan osaajat valmistuneet
Ensimmäiset kiinteistöpalvelualan osatutkinnon suorittaneet ovat valmistuneet Työvalmennuskeskus Valprosta. Kyse on puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon kahdesta osatutkinnosta, joihin liittyvän koulutuksen järjestivät yhteistyössä Ylöjärven kaupungin työllisyyspalvelut ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredu.
Työharjoittelupainotteinen koulutus kesti kuusi kautta ja koulutuksen lopuksi, 17. helmikuuta, seitsemän ylöjärveläistä opiskelijaa antoi ammatillisen näyttönsä.
Työnantajalle voidaan myöntää palkkatukea työttömän työnhakijan palkkauskustannuksiin.
Palkkatuetun tuen tarkoituksena on edistää työnhakijan työllistymistä avoimille työmarkkinoille silloin, kun hänellä on puutteita ammatillisessa osaamisessa tai työskentelyyn vaikuttava vamma tai sairaus. Vaikka palkkatuki myönnetään ja maksetaan työnantajalle, tuen myöntäminen lähtee aina työttömän työnhakijan palvelutarpeesta.
Palkkatukea voivat saada
- yritykset
- muut yhteisöt, kuten yhdistykset, säätiöt, rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat ja seurakunnat
- kunnat ja kuntayhtymät
- kotitaloudet.
Palkkatukea voidaan myöntää toistaiseksi voimassa olevaan ja määräaikaiseen työsuhteeseen sekä oppisopimuskoulutukseen myös osa-aikaiseen työsuhteeseen, jos tuen myöntäjä pitää sitä tarkoituksenmukaisena ja se edistää työnhakijan mahdollisuuksia työllistyä.
Tukijakson pituus riippuu palkattavasta henkilön työttömyyden kestosta, vamman tai sairauden vaikutuksesta työsuoritukseen ja työnantajasta. Palkkatuki voi olla enintään 30 %, 40 % tai 50 % palkkauskustannuksista.
Palkkatuen enimmäismäärä säädetään valtion talousarviossa. Vuonna 2021 enimmäismäärä on 1400 e/kk, jonka lisäksi maksetaan enintään palkkatukipäätöksen mukainen prosenttiosuus lomarahasta.
Ennen palkkatuen hakemista tutustu huolellisesti hakemuksesta löytyviin täyttö- ja muihin ohjeisiin.
Palkkatuki on harkinnanvarainen tuki, jota käytetään määrärahojen puitteissa.
Työnantajan on sitouduttava maksamaan kyseiseen työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukainen palkka tai, jos sovellettavaa työehtosopimusta ei ole, tavanomainen ja kohtuullinen palkka kyseisestä työstä.
Palkkatukea ei voida myöntää työnantajalle, jos
- tuella palkattavan henkilön palkka perustuu vain työn tulokseen, esimerkiksi palkka on pelkkä myyntiprovisio ilman pohjapalkkaa
- tuki vääristää kilpailua suhteessa muihin, jotka tarjoavat samoja tuotteita tai palveluja
- työnantaja on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja
- työsuhde, jota varten tuki on tarkoitettu, on alkanut jo ennen päätöstä tuen myöntämisestä
- elinkeinotoimintaa harjoittava työnantaja on EU:n valtiontukien yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa tarkoitettu vaikeuksissa oleva yritystai työnantajaa koskee Euroopan komission päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi tai sisämarkkinoille soveltumattomaksi
- Palkkatuki ei saa heikentää työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden asemaa.
- Palkkatukea on mahdollista saada irtisanomisista tai lomautuksista huolimatta, jos työnantaja on ottanut tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanotun työntekijän takaisin työsuhteeseen ennen palkkatukihakemuksen tekemistä.
- palkkatukea ei voi maksaa, jos työnantaja ei noudata palkkatukipäätöksen ehtoja
- tuen myöntämisen jälkeen selviää, etteivät palkkatuen myöntämisen edellytykset täyty
- palkkatukea on myönnetty virheellisesti, liikaa tai perusteettomasti
Tee näin:
- Hae palkkatukea hyvissä ajoin ennen työsuhteen alkamista sähköisesti Yrityksen ja työnantajan Oma asiointi -palvelussa. Jos et voi hakea sähköisesti, toimita hakemuslomake Ylöjärven kaupungin työllisyyspalveluihin. Valitse palkkatukihakemus KK320 - Tulostettava lomake kuntakokeilun asiakkaalle.
- Ylöjärven kaupungin työllisyyspalvelut tarkistaa palkkatuen myöntämisehdot ja verotukseen liittyvät tiedot sekä pyytää tarvittaessa lisätietoja ennen päätöstä.
- Työsuhde voi alkaa vasta, kun palkkatuki on myönnetty.
Jos haet jatkoa palkkatuelle, jätä jatkohakemus ennen tukijakson päättymistä. Työsuhteen pitää jatkua välittömästi edellisen tukijakson päätyttyä.
- Hae palkkatuen maksatusta jälkikäteen KEHA-keskukselta sähköisesti Yrityksen ja työnantajan Oma asiointi -palvelussa.
- Sähköiseen hakemukseen liittyvät lisätiedot tai täydennyspyyntö näkyvät Oma asiointi -palvelussa, joten seuraa hakemuksen tilannetta säännöllisesti.
- Jos et voi hakea sähköisesti, toimita maksatushakemus liitteineen KEHA-keskukseen postitse.
- Tutustu KEHA-keskuksen ohjeisiin maksatuksen hakemisesta.
- KEHA-keskus vastaa tiedusteluihin sähköpostitse.
Tarjoamme yrityksille ja työnantajille avoimen työpaikan täyttämiseen liittyvää rekrytointineuvontaa sekä tietoa alan työnhakijoista ja työmarkkinatilanteesta. Rekrytoinnin asiantuntijat auttavat löytämään työhön oikean osaajan.
Paikan voit ilmoittaa:
- Kirjautumalla Yrityksen ja työnantajan Oma asiointi -verkkoasiointikanavaan ja laatimalla ilmoituksen palvelun ohjeiden mukaan. Ilmoitus julkaistaan heti TE-palvelujen Avoimet työpaikat -hakupalvelussa. Palvelu näyttää työpaikkaan tehdyt työtarjoukset.
- Lähettämällä sähköpostia tyollisyyspalvelut@ylojarvi.fi tai soittamalla yritysten asiakaspalvelunumeroon 041 730 7577.
Lisätietoja Risto Peltola
Osaava ja luotettava kumppani
Teemme monenlaisia tilaustöitä yrityksille ja yksityisille asiakkaille. Työt vaihtelevat tilaajan mukaan esimerkiksi kokoonpano- ja pakkaustöistä remontteihin.
Pidämme kiinni toimitusaikatauluista ja työ on laadukasta.
Toteutamme tarvittaessa suuriakin tilausmääriä ja kiiretilanteissa aikataulumme joustavat tilaajan eduksi.
Kotikuntasi yhteispalvelupisteessä saat henkilökohtaista palvelua helposti, asiantuntevasti ja luottamuksellisesti
Säästät aikaa ja kustannuksia, kun sinun ei tarvitse matkustaa TE-toimistoon
Yhteispalvelupisteessä:
- saat neuvoja TE-toimiston palveluista
- opastusta verkko- ja etäyhteysasioinnista
- voit jättää asiakirjoja ja postia toimitettavaksi TE-toimistoon.
Käntiosoite: Rauhalantie 2, 33470 Ylöjärvi. Asiointi arkisin klo 12-13.
TE-palvelut
Pirkanmaan työnantaja- ja yritysasiakkaat, puh. 0295 045 503, klo 9.00-16.15
Pirkanmaan Te-Palvelut
Oma-asiointi palvelu,
Pirkanmaan työmarkkinatorin aluesivu
Toimipaikat

Yhteystiedot
OMA-valmentaja / yritys- ja oppilaitosyhteistyö
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

Johtava tekninen työvalmentaja / Palkkatukityöllistäminen / tilaustyöt
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Työvalmennuskeskus Valpro
Asiakaspalvelunumero
Työnantajille 041 730 7577, klo 9 - 15.