Ikäihmisten neuvonnan ja asiakasohjauksen yhteiskehittäminen jatkuu Pirkanmaalla

27.6.2018

Pirkanmaalla Ikäneuvo-hankkeessa on onnistuttu jakamaan hyviä käytäntöjä ja kehittämään niistä kuntien välisellä yhteistyöllä entistä toimivampia. Vaikka hanke loppuu syksyllä, 18 hankekuntaa jatkaa ikäihmisten neuvonnan ja asiakasohjausmallin kehittämistä ja toimeenpanoa yhdessä maakuntavalmistelun kanssa.

Hankkeessa kokeiltavana olleista yhteisestä ikäihmisten neuvontapuhelimesta, asiakasohjauksen toimintamallista ja lähitoreista on tullut osa normaalia toimintaa ja ne jatkuvat hankkeen päätyttyäkin.

Ikäihmisten neuvontapuhelin 040 733 3949 tarjoaa yhdestä numerosta tietoa kaikista ikäihmisiin liittyvistä asioista. Niin ikäihmisiä kuin heidän läheisiäänkin palveleva neuvontapuhelin on todettu toimivaksi ja hankekunnat kilpailuttavat sen palveluntarjoajan kesän jälkeen.

Hankkeessa on perustettu 16 kuntaan yhteensä 24 lähitoria, joista saa kasvokkain neuvontaa ja ohjausta. Lähitori on paikallisin ominaispiirtein maustettu kohtaamispaikka, jossa voi osallistua monenlaiseen toimintaan.

Ikäihmisten asiakasohjaukselle on luotu yhteinen toimintamalli, jota viimeistellään ja juurrutetaan parhaillaan. Työn pohjana toimivat yhteiset kotihoidon ja kotihoidon tukipalvelujen kriteerit. Asiakkaiden tasa-arvo paranee, kun palveluja myönnetään samoilla perusteilla asuinkunnasta riippumatta.

Pirkanmaan asiakasohjaajille on laadittu yhteiset toimintaohjeet, joita on jalkautettu yhteisissä tapaamisissa ja koulutuksissa. Asiakasohjaaja auttaa asiakasta löytämään hänelle sopivimmat ratkaisut ja tekee päätökset palveluista. Asiakasohjaaja on perillä asiakkaan kokonaistilanteesta ja hän tukee ja turvaa myös silloin, kun tilanteet muuttuvat, esimerkiksi asiakkaan joutuessa sairaalaan tai kotiutuessa sieltä.

Hankkeessa on valmisteltu maakunnallista yli 65-vuotiaiden omaishoidon tukimallia kriteereineen sekä mallinnettu kuntoutuksen hyviä käytäntöjä. Myös kuntakohtaiset palveluvalikot on koostettu. Lisäksi on kehitetty CGA:ta eli moniammatillista geriatrista arviointi- ja ajattelumallia kotihoidon ja asiakasohjauksen yhteistyön välineeksi.

Kokeilukulttuurin keinoin kehitettyjä toimintamalleja ja yhteistyöprosesseja tarkastellaan vielä kesän jälkeen ja lopputulokset kootaan lokakuussa loppuraporttiin ja etenemissuunnitelmaan.

Hankkeessa ovat mukana Akaan (sis. Urjala), Hämeenkyrön, Ikaalisten, Kangasalan (sis. Pälkäneen), Lempäälän, Nokian, Pirkkalan (sis. Vesilahti), Sastamalan (sis. Punkalaidun), Valkeakosken, Virtain (sis. Ruovesi), Ylöjärven ja Tampereen (sis. Orivesi) kunnat ja kaupungit sekä hankekumppanit Luona Hoiva Oy, Pirkanmaan Senioripalvelut Oy ja Tampereen Kaupunkilähetys ry.

Ikäneuvo on saanut sosiaali- ja terveysministeriöltä rahoitusta hallituksen kärkihankkeesta "Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa" (I&O).

Lisätietoja Ikäneuvo-hankkeesta

Ikäneuvo Ylöjärvellä

Ylöjärven lähitori
Soppeensydämen ikäihmisten toimitila

Rantajätkäntie 2 B 30, 33470 Ylöjärvi (tule sisään sisäpihan B-rapusta)
ma klo 9–15, to klo 10–12 ja pe klo 13–15

Lähitorivastaava, asiakasohjaaja Lotta Lampi, p. 050 596 9086, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Lähitoriohjaaja Marja Myllymäki, p. 040 133 4845, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

Henkilökohtaista neuvontaa syksyllä 2018

Terveyskeskuksen neuvontapiste 
Mikkolantie 10
torstaisin klo 10-12

Kurun kirjasto
Kauppatie 7-9
kerran kuukaudessa tiistaisin klo 12-13

Viljakkalan terveyskeskuksen palvelupiste
Elokaarentie 3
kerran kuukaudessa torstaisin klo 9-11

Siivikkalan seurakuntatalo
Siivikkalantie 76
joka toinen kuukausi keskiviikkona klo 13-14

Ylöjärven seurakuntakeskus
Kirkkotanhuantie 3
joka toinen kuukausi keskiviikkona klo 10-12

Ikäihmisten palvelut Ylöjärvellä

 

« Takaisin


Ylöjärven kaupunki

Kuruntie 14, PL 22, 33471 Ylöjärvi
p. 03 565 30 000
kirjaamo@ylojarvi.fi