Kurun museoiden ja näyttelyiden kesäkausi alkaa

28.6.2018 10:52

Luvassa paikallista historiaa ja käsitöitä sekä Tove Janssonin ja Kari Suomalaisen yhteisnäyttely.

Kurun kulttuurikesä käynnistyy toden teolla sunnuntaina 1. heinäkuuta, kun Kurun ulkomuseo (Poikeluksentie 60, Kuru) sekä Keihäslahden näyttelytalo (Myllymäentie 2, Kuru) aukeavat heinäkuuksi yleisölle. Molempiin on vapaa pääsy ja ne ovat heinäkuun ajan auki ti-to ja la-su klo 12-17 sekä Kuru-viikolla laajennetuin aukioloin.

Kurun ulkomuseolla ja Vänrikki Stoolin tuvalla pääsee tänä kesänä osallistumaan uusiin yleisöopastuksiin. Niissä teemana on Vänrikki Stoolin tarinoiden juhlavuosi, sillä kurulaisen vänrikki Polvianderin tarinoista inspiraationsa saaneen kirjan julkaisusta tulee kuluneeksi 170 vuotta. Vänrikki Stool -teemaiset yleisöopastukset ovat ke 18.7. klo 16, to 19.7. klo 17 ja pe 20.7. klo 17. Tuttuun tapaan museolla saa opastuksen aina, kun museo on auki. Ryhmät voivat varata kierroksia kesäaikaan myös museon aukioloaikojen ulkopuolella.

Kuru-viikolla museolla järjestetään perinteinen lastenjuhla 17. heinäkuuta. Kuru-viikko on täynnä ohjelmaa myös nuorille ja aikuisille. Viikon aikana esimerkiksi kuullaan Totisten Poikien uran viimeisiä konsertteja, järjestetään perinteiset markkinat ja tanssit sekä järjestetään kotiseutujuhla. Ohjelmaan kuuluu myös vuoden 2018 Kurun Heloposki Hennan ja Urhean Matin julkistus.

Kuru-viikon ohjelman voit katsoa täältä:
www.ylojarvi.fi/vapaa-aika/kulttuuri/tapahtumat/kuru-viikko/

Keihäslahden näyttelytalolla on tänä kesänä esillä sekä paikallista taituruutta että Suomen tunnetuimpien kuvittajien töitä. Heinäkuun 1.–15.7. näyttelytilassa voi ihailla kurulaissyntyisen Ritva-Liisa Puhakan 70 mattoani -näyttelyä. Esillä on jopa 70 mattoa ja muuta kaunista käsityötä. Pieni mattonäyttely jatkuu Kurun kirjaston lehtilukusalissa 1.–19.8.

Toinen kesän 2018 näyttely Keihäslahdella on kahden legendaarisen suomalaisen kuvataiteilijan, Tove Janssonin ja Kari Suomalaisen Ajankuvia-yhteisnäyttely. Se on esillä 17.–31.7. Kommenttinsa saavat rakkaus ja perhe-elämä, lasten oivallukset, kesän ja joulun vietto, taiteen ja kulttuurin ilmiöt sekä nautintoaineet.

Näyttelytalo on avoinna Kuru-viikolla laajennetusti ti–ke klo 12–17, to–pe klo 12–18, la-su klo 12–17.

 

Lisätietoja:
Paula Nurmi
Kurun kulttuurikoordinaattori
p. 050 074 2698

« Takaisin


Ylöjärven kaupunki

Kuruntie 14, PL 22, 33471 Ylöjärvi
p. 03 565 30 000
kirjaamo@ylojarvi.fi