Palkittu muusikko Jesse Markin esiintyy Ylöjärvellä Mökkirokissa ja entisellä koulullaan Viljakkalassa

21.2.2020 13:48

Tämän vuoden Emma-gaalassa Vuoden tulokas ja Kriitikoiden valinta -Emmat pokannut muusikko Jesse Markin saapuu kahdelle keikalle Ylöjärvelle. Nykyään Ylöjärven kaupunkiin kuuluvasta Viljakkalasta kotoisin oleva laulaja-räppäri esiintyy Mökkirokissa 26.7. ja Viljakkalan Yhtenäiskoulun liikuntahalli Vilskeen avajaisissa 24.4.

Mökkirokki on Räikänpuistossa järjestettävä ilmainen piknikfestari. Vilskeen avajaisissa Markin esiintyy Viljakkalan Yhtenäiskoulun oppilaille. Markin on aikoinaan käynyt samaa koulua.

Emma-palkintojen lisäksi Jesse Markin on saanut muutakin tunnustusta musiikistaan. Debyyttialbumi Folk (2019) valittiin vuoden albumiksi tammikuussa järjestetyssä Indie Awardsissa. Helmikuussa Jesse Markin voitti Femmagaalassa pääpalkinnon, Vuoden Femman. Jesse Markinin Folk on ehdolla myös tämän vuoden Teosto-palkinnon saajaksi.

Jesse Markin on noussut nopeasti kansainvälisen läpimurron kynnykselle. Artistin musiikki soi elektron, hiphopin ja indien kohtauspisteessä. Hänen ulosantinsa on suvereenia kuultavaa niin levyltä kuin livenäkin. Hänen musiikkiaan on kehuttu brittimedioita myöten.

Markin herättää huomiota myös taiten kirjoitetuilla lyriikoillaan, jotka kätkevät alleen monia ulottuvuuksia eivätkä pelkää ottaa kantaa isoihinkaan teemoihin.

Ylen KulttuuriCocktail on tehnyt nuoresta räppäristä dokumentin nimellä Viljakkalan Kuningas.

Lisätietoja:
Minna Vallin
kulttuurisihteeri
p. 050 561 1108
etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

Jesse Markinin haastattelupyynnöt:
Martin Linnankoski
VILD Music - Label & Management
p. 045 634 6656
martin@vildmusic.com

https://allday.fi/artist/jesse-markin/

« Takaisin


Ylöjärven kaupunki

Kuruntie 14, PL 22, 33471 Ylöjärvi
p. 03 565 30 000
kirjaamo@ylojarvi.fi