Liikuntaneuvonta

Maksuton liikuntaneuvontapalvelu

Tekisikö mieli aloittaa liikuntaharrastus, mutta aloittaminen on vaikeaa? Onko edellisestä liikuntakerrasta jo turhan pitkä aika? Tuntuuko portaiden kulkeminen epämiellyttävän raskaalta? Onko verenpaine, verensokeri tai kolesteroli koholla? Ylipainoa? Neuvontaan voit tulla esimerkiksi silloin kun liikuntamotivaatiosi on kadoksissa tai tarvitset apua elintapojen muuttamiseen. Voit saada vinkkejä liikunnan harrastamiseen Ylöjärven alueella tai ohjeita omatoimiseen harjoitteluun. Liikuntaneuvonta tasoittaa tietä ja madaltaa kynnystä liikunnan pariin.

Kenelle?

Ylöjärven kaupungin tarjoama liikuntaneuvonta on tarkoitettu terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuville, kaikenikäisille ylöjärveläisille - myös lapsille ja perheille.

Lapset, nuoret ja perheet

Neuvontaan voi hakeutua myös, mikäli jokin laji kiinnostaa, mutta kaipaatte erityisliikunnanohjaajan apua sopivan ryhmän löytämiseen ja ryhmässä aloittamiseen. Tällöin erityisliikunnanohjaaja voi esimerkiksi tulla harjoituksiin ja soveltaa harjoitteita tarvittaessa sopivaksi seuran ohjaajien kanssa. Voit ottaa suoraan yhteyttä erityisliikunnanohjaajaan Hanna-Mari Suhonen p. 050 365 2341.

Liikuntaneuvontatoiminnan tavoitteena on saada aikaan pysyviä elämäntapamuutoksia, siksi tavoitteetkin suunnataan pitkälle ajalle.

Liikuntaneuvonta etenee terveydenhuollon kautta seuraavasti:

Liikuntaneuvontapolku 

Liikkumisen ohjaaminen terveydenhuollossa:

Terveydenhuollossa täysin liikkumattomille epäröijille (esiharkinta- ja tai harkintavaiheessa olevat) annetaan asiatietoa ja käytännön vinkkejä askelten lisäämiseksi -> askelmittarin suosittelu

Liikunnasta kiinnostuneille ja liikuntaa jo aloittaville voidaan antaa liikkumisen viikko-ohjelma liikuntaneuvonnan tietopankista ja varataan sähköisesti aika liikuntaneuvontaan

Liikuntaneuvonnassa yhteyden eteneminen:

1. Ensimmäisellä tapaamisella arvioidaan asiakkaan lähtötilanne mm. sähköiseen potilastietojärjestelmään kirjattujen esitietojen ja haastattelun perusteella. Keskustellaan asiakkaan lähtökohdista ja tavoitteista. Liikuntaneuvoja antaa palautetta täytetystä liikuntapäiväkirjasta tai se voidaan täyttää yhdessä, liikuntaneuvoja ohjaa ja antaa eväitä eteenpäin. Liikuntaneuvoja voi varata seurantatapaamisen.
2. Kannustusyhteydenotto
3. Tilannearvio: alkuvaiheen onnistumiset ja haasteet: uusi yhteydenotto / tapaaminen / kannustusyhteydenotto
4. Noin puolen vuoden kohdalla prosessin loppuarvio, sekä jatkosuunnitelma elintapa- ja liikuntamuutosten ylläpitämiseksi

Milloin ja missä?

Liikuntaneuvontaa on tarjolla Ylöjärven Urheilutalo-Uimahallilla, keskustan neuvolassa, sekä Kurun ja Viljakkalan alueilla. Liikuntaneuvontaan pääsee varaamalla ajan etukäteen (katso ajan varaaminen).

Neuvonta-aikoja on saatavilla myös vaihtuvissa toimipaikoissa (mm. koulutuskeskus Valo ja työvalmennuskeskus Valpro). Lisätiedot ko. paikoista sekä suoraan liikuntaneuvojilta.

Ajan varaaminen?

Ajanvaraus tehdään sähköisen järjestelmän kautta terveydenhuollossa joko niin, että hoitaja/lääkäri varaa ajan vastaanotolla tai voit itse varata ajan ottamalla yhteyttä terveyskeskuksen omahoitajaan.

Liikuntaneuvonta-ajat löytyvät  Pegasoksesta Resursseista HAMASU ja VIRPEL  aikatyypillä LIIKU Suorituspaikat ovat LIPAYLÖ (urheilutalo) ja LIPAKNE (keskustan neuvola). Liikuntaneuvonnasta vastaavat liikunta-alan ammattilaiset

Kurun ja Viljakkalan ajanvaraus suoraan terveysliikunnanohjaaja Virpi Peltomaalta p. 050 3904617.

Lisätiedot liikuntaneuvonnasta:

Tampereen seuduntyöväenopiston terveysliikunnanohjaaja Virpi Peltomaa, p. 050 390 4617, virpi.peltomaa(at)tampere.fi
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelujen liikunnanohjaaja Hanna-Mari Suhonen, p. 050 365 2341, hanna-mari.suhonen(at)ylojarvi.fi

Lisätietoja liikuntaneuvonnasta henkilöstölle:

Liikuntaneuvonnan tietopankista löytyy Ylöjärven kaupungin liikuntaneuvontapolku, tietoa neuvonnan eri vaiheisiin sekä tulostettavaa materiaalia liikuntaneuvonnan tueksi.

Ylönetti: Henkilöstöpalvelut -> Hyvinvointi -> Liikuntaneuvonnan tietopankki


Sivu päivitetty 23.5.2019

Ylöjärven kaupunki

Kuruntie 14, PL 22, 33471 Ylöjärvi
p. 03 565 30 000
kirjaamo@ylojarvi.fi