Leikki- ja liikuntapaikkoja uusitaan kevään ja kesän aikana

19.5.2019 18:00

Ylöjärven kaupunki peruskorjaa ja uudistaa useita leikki- ja liikuntapaikkoja kuluvan kevään ja tulevan kesän aikana. Työn alla ovat seuraavat kohteet:

Leikkikentät ja senioreiden kuntoilualue

Räikänpuisto

Leikkikentän uudistus valmistuu touko-kesäkuun vaihteessa. Leikkialueen kaikki välineet uusitaan ja alustaksi tulee tekonurmi. Leikkikentän viereen valmistuu samaan aikaan varttuneemman väen kuntoilualue laitteineen. Näiden lähettyville rakennetaan niin ikään samassa aikataulussa esterata keppihevosharrastajille.

Metsäkylä, Pehkutie

Leikkikentän kaikki välineet on uusittu. Peruskorjaus valmistui ja kenttä avautui leikkijöille 16.5.2019.

Pehkutien leikkikentän peruskorjaus valmistui toukokuussa.

Kirkonseutu, Kirkkotanhuantie

Leikkikentän kaikki välineet uusitaan. Alustaksi tulee tekonurmi. Kentän toteutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota esteettömyyteen. Peruskorjaus valmistuu kesäkuun alkupuolella.

Jatkossa tavoitteena on peruskorjata kaksi leikkikenttää vuosittain maankäyttö- ja palveluohjelma Mapston mukaisesti.

Liikuntapaikat

Vahannan koulun alueelle rakennetaan tekonurmipohjainen monitoimikenttä, jossa voi pelata erilaisia pallopelejä, kuten lento-, kori- ja jalkapalloa sekä sählyä. Kenttä valmistuu kesäkuun alkupuolella.

Ylöjärven yhtenäiskoulun piha-alueelle valmistuu pesäpallokenttä kesäkuun aikana. Alustaksi tulee Pesäpalloliiton ohjeiden mukainen tekonurmi. Ensi vuonna, syksyyn 2020 mennessä Yhtenäiskoululle rakennetaan monitoimikenttä sekä wc- ja huoltorakennus.

Soppeenharjun jalkapallokentälle asennetaan Fifa-standardit täyttävä uusi tekonurmi. Asennus alkaa heinäkuussa. Mikäli nykyinen tekonurmi on riittävän hyvässä kunnossa, se siirretään Tiuravuoren kentälle.

Liikunta-alueiden valaistus

Ylöjärvenharjun ulkoilureittien koko valaistusjärjestelmä uusitaan valokeskus kerrallaan seuraavien vuosien aikana. Uusiminen on aloitettu ensimmäisen valokeskuksen osalta. Tämä osuus alkaa muutama sata metriä Mastontien sillalta Lamminpään suuntaan ja kattaa vajaan kilometrin matkan. Uusi valaistusjärjestelmä perustuu liiketunnistimiin. Valot palavat valaisuaikana koko ajan tietyllä himmeällä teholla ja kirkastuvat liikkeestä. Valokeskuksia on kaikkiaan viisi, vuosittain uusitaan yksi keskus.

Asuntilan ja Tiuravuoren kentille tulee syksyyn mennessä painonapilla kirkastuvat valot. Kentillä palaa valaisuaikana valo tietyllä teholla ja sen saa kirkkaammaksi nappia painamalla.

Ylöjärvenharjun valaistusremontti etenee valokeskus kerrallaan. 

Lisätietoja:
Työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpää, p. 0500 719 399, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

« Takaisin


Ylöjärven kaupunki

Kuruntie 14, PL 22, 33471 Ylöjärvi
p. 03 565 30 000
kirjaamo@ylojarvi.fi