Musiikkiopisto

Länsi-Pirkanmaan musiikkiopisto yhdistyi osaksi Pirkanmaan musiikkiopistoa 1.1.2015. > Lisätietoja

Musiikin ja tanssin iloa

Ylöjärvellä, Hämeenkyrössä, Tampereella, Kangasalla ja Pirkkalassa toimiva Pirkanmaan musiikkiopisto (PMO) antaa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetusta musiikissa ja tanssissa lapsille ja nuorille.  Alle kouluikäisille annetaan varhaisiän musiikkikasvatusta musiikkileikkikoulussa eli muskarissa ja aikuisilla on mahdollisuus opiskella opiston avoimella osastolla (vapaalinjalla).

Tavoitteellinen opiskelu antaa hyvän perustan elinikäiseen harrastamiseen ja mahdollistaa hakeutumisen alan ammattiopintoihin. Musiikissa opinnot sisältävät perustason ja musiikkiopistotason (yhteensä 8–12 vuotta). Tanssissa opinnot sisältävät perusopinnot ja syventävät opinnot (yhteensä 10 vuotta).

Pirkanmaan musiikkiopisto järjestää toiminta-alueellaan vuosittain kymmeniä konsertteja. Ajantasainen tapahtumakalenteri on opiston kotisivuilla. Opistosta voi myös tiedustella esiintyjiä erilaisiin tilaisuuksiin.

Lisätietoja opiston toiminnasta saa kotisivuilta www.pmo.fi. Ylöjärven musiikkikirjastossa Leijassa on lisäksi oma jakelupiste musiikinopiskelua koskevalle materiaalille.

Ota yhteyttä ja kysy lisää

Yhteystiedot 1.1.2015 alkaen:

www.pmo.fi

Rehtori Jouni Auramo, p. 050 313 5588
Apulaisrehtori Timo Saarinen, p. 0400 650 255

Toimistopäällikkö Maarit Sierimo, p. 050 3199 201
Toimistosihteeri Liisa Virtanen, p. 050 406 7202
Kanslisti Anne-Leena Rapo, p. 050 3199 200

Pop-jazz-linjan vastaava:
Lauri Lehtonen, p. 040 806 2329

 

 


Sivu päivitetty 12.1.2015

Ylöjärven kaupunki

Kuruntie 14, PL 22, 33471 Ylöjärvi
p. 03 565 30 000
kirjaamo@ylojarvi.fi