Hyppää sisältöön

Ylöjärven ensimmäisen skeittipuiston avajaisia vietetään perjantaina 3.6.2022

3.6.2022 08:30
Kategoria: Liikunta Asuminen ja ympäristö Kulttuuri Nuoret
Poika skeittaa ramppia ylös.

Ylöjärven ensimmäisen skeittipuiston avajaiset ovat perjantaina 3.6.2022 klo 17-20. Ulkoilijantielle, koulutuskeskus Valon taakse rakentuneessa skeittipuistossa on lisäksi Ylöjärven ensimmäinen vapaa, 6 metriä pitkä graffitiseinä. Avajaisillan aikana on luvassa monenlaista ohjelmaa ja tekemistä nuorille.

Illan avaa hyvinvointilautakunnan jäsen ja valtuutettu Tapani Tienari, joka saa myös kunnian laskea avauslaskun uusilla rampeilla. Tienari toimi puheenjohtajana kaupungin vapaa-aikalautakunnassa, joka aikanaan vauhditti skeittipuistohanketta reippaasti eteenpäin. Myös nykyisen teknisen lautakunnan puheenjohtaja Tomi Saaristo pitää tilaisuudessa puheen.  

KaariKoirien edustajat opastavat skeittaajia klo 17-19, ja myöhemmin illalla järjestetään myös skeitti- ja skuuttikilpailu. Pirkanmaan KaariKoirat ry on paikallinen rullalautailuyhdistys.

Lastenkulttuuriyhdistys SirkusRakkausPumPum opastaa graffitimaalauksen pariin klo 17-19. Kyseessä on samalla Operaatio Pirkanmaan ensimmäinen tapahtuma Ylöjärvellä. Operaatio Pirkanmaa jatkaa kulttuuripääkaupunkihaun työtä ja mahdollistaa vuosina 2022-2024 lukuisia haun aikana suunniteltuja kulttuuriohjelmia.

Dj Preal huolehtii illan musiikkitarjonnasta ja vatsat täyttyvät grillimakkaralla ja limukalla. Syötävää on 300 ensimmäiselle. Nuorisopalvelujen Rundi-auto on paikalla koko tapahtuma-ajan. Skeittipuistossa on ramppien ja kaiteiden lisäksi useita istuskelupaikkoja, joilla viettää aikaa. Paikkana skeittipuisto mahdollistaa tulevaisuudessa myös muutoksia, ja paikka voi muokkautua vielä jatkossa.

Autolla tapahtumaan saapuvia pyydetään jättämään autot Valon parkkipaikalle. Tapahtuman järjestävät Ylöjärven kaupunki, nuorisovaltuusto ja ryhmä aktiivisia skeittaajia. Lisäksi tilaisuutta ovat kannattamassa Cartel, Veljekset Mattila ja K-Citymarket Elo.

Tervetuloa kaikki kiinnostuneet paikalle!