Hyppää sisältöön

Ylöjärven kaupunki muisti joukkuevoimistelun maailmanmestareita

1.12.2021 18:00
Kategoria: Liikunta
Mitali

Ylöjärvi sai hiljattain kolme maailmanmestaria, kun Minetit voitti joukkuevoimistelun maailmanmestaruuden Helsingissä 21.11.2021. Tampereen Sisun Mineteissä voimistelee kolme ylöjärveläistä nuorta: joukkueen kapteeni Emmi Nikkilä sekä Jessica Hakala ja Meeriellen Sukari. 

Ylöjärven kaupunki juhlisti paikkakunnan huippu-urheilijoiden menestystä kaupungintalolla keskiviikkona 1.12.2021. Kaupunki onnitteli ja kannusti tuoreita maailmanmestareita stipendien muodossa. 

Palkitsemistilaisuus pidettiin kaupunginvaltuuston seminaarin yhteydessä ja koko valtuusto yhtyi kultamitalistien onnitteluihin. Stipendit ojensi kaupungin puolesta valtuuston puheenjohtaja Juho Ojares.

Minetit on poikkeuksellisen menestynyt joukkue, jossa on pitkään ollut vahva ylöjärveläisedustus. Joukkueeseen kuuluu 9 voimistelijaa. 

Minetit on saavuttanut joukkuevoimistelussa yhteensä kuusi naisten sarjan MM-mitalia: kolme kultaa (2015, 2017 ja 2021) ja kolme hopeaa. Euroopan mestaruuden Minetit voitti vuonna 2016.  Lisäksi joukkue on saavuttanut kolme EM-hopeaa. SM-kultaa joukkue on voittanut naisten sarjassa peräti kuudesti peräkkäin. 

Lämpimät onnittelut urheilijoille ja heidän taustajoukoilleen!

Tampereen Sisun Minetit >>

Ryhmäkuva

Lämpimät onnittelut ja menestystä myös jatkossa! Kuvassa tuoreet ylöjärveläiset joukkuevoimistelun maailmanmestarit Meeriellen Sukari, Emmi Nikkilä (joukkueen kapteeni) ja Jessica Hakala.