Siirry sisältöön
Valitse sivu
Etusivu / Uutiset/Ylöjärvi on Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta 2025

Pirkanmaalaisia elinkeinovaikuttajia ja yrittäjiä kokoontui Virroille Pirkanmaan elinvoimaseminaariin 12.3.2025. Pirkanmaan Yrittäjät ja Pirkanmaan liitto palkitsivat tapahtumassa vuotuisen Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta -kilpailun menestyjät. Ylöjärven kaupunki palkittiin vuoden yrittäjyys- ja elinvoimakuntana.

Yrittäjyys- ja elinvoimakuntakilpailun tavoitteena on lisätä paikallisten yrittäjien ja kunnan välistä vuoropuhelua sekä tarjota tukea yrittäjille keskeisten teemojen käsittelyssä.

Nyt yhdeksättä kertaa järjestettyyn kilpailuun osallistutaan kunnan viranhaltijoiden, luottamushenkilöiden ja paikallisten yrittäjäyhdistysten yhteistyössä tekemän arvioinnin perusteella. Arvioinnissa huomioidaan yrittäjien kannalta tärkeät kunnan rakenteet ja tukipalvelut, sääntelyn sujuvuus, kunnan ja yrittäjien välinen yhteistyö sekä paikallinen yrittäjyysasenne. Osallistuminen kilpailuun antaa näkökulmia ja eväitä elinvoimaisuuden kehittämiseen.

Tänä vuonna kilpailussa keskityttiin kuntien kokonaisvaltaisen yritysten toimintaedellytysten tukemisen rinnalla erityisesti yritysvaikutusten arviointiin. Finalisteiksi ylsivät Ikaalinen, Nokia ja Ylöjärvi, jotka kaikki loistivat laaja-alaisen tekemisen rinnalla erityisesti yritysvaikutusten arvioinnin näkökulmasta. Niissä on myös tehty kunnan ja yrittäjäyhdistysten yhteinen elinvoimalupaus.

Ruoveden kunta sai kunniamaininnan yritysvaikutusten arviointiin liittyvästä kehitystyöstä. Henkilökohtaisen kunniamaininnan kilpailussa sai Urjalan elinvoimapäällikkö Satu Sarin.

Ylöjärvellä yrittäjämyönteistä, systemaattista ja osallistavaa toimintaa

Ylöjärvellä yrittäjät, kaupunki ja kaupungin elinkeinoyhtiö Ylöjärven Yrityspalvelu Oy ovat säännöllisesti ja systemaattisesti vuorovaikutuksessa. Yhteydenpitoa toteutetaan yhteistyöryhmän ja Yrityspalvelun hallituksen kokouksissa sekä lukuisissa epävirallisissa tapaamisissa ja monikanavaisen viestinvaihdon avulla.

Ylöjärvi pyrkii palvelemaan oman kaupungin yritysten lisäksi elinkeinoelämää myös laajemmin – omien kuntarajojen ulkopuolellakin. Tästä konkreettinen esimerkki on LisäValo-hanke, joka tuo koulutuskeskus Valoon teknologiapainotteista opetusta täydentämään Ylöjärven lukion sekä ammattiopisto Tredun nykyistä koulutustarjontaa. Hankkeen avulla halutaan vastata elinkeinoelämän tarpeisiin lisäämällä toisen asteen koulutustarjontaa voimakkaasti kasvavalla Tampereen kaupunkiseudulla.

Ylöjärven kaupungilla on pitkät perinteet yritysvaikutusten arvioinnin toteuttamisessa ja toiminnan kehittämisessä. Työtä koordinoi yritysvaikutusten arvioinnin yhteistyöryhmä, johon kuuluu laaja-alaisesti elinkeinoelämän ja kaupungin edustajia. Ylöjärven toiminnassa korostuvat systemaattisuus ja yrittäjien laaja-alainen osallistaminen.

– Myös Ylöjärven kolmen yrittäjäyhdistyksen keskeinen rooli viestinvälittäjinä ja kokoajina on tunnistettu ja kullakin paikallisyhdistyksellä on keskeinen rooli osana yhteistyöryhmää, iloitsee puheenjohtaja Jari Haapaniemi Pirkanmaan Yrittäjistä.

Ylöjärven kaupungin yrittäjämyönteisyys on saanut yrittäjiltä tunnustusta laajemminkin. Kaupunki sijoittui joka toinen vuosi toteutettavassa Suomen Yrittäjien Kuntabarometrissa vuonna 2024 keskikokoisten kuntien sarjan kolmanneksi ja oli koko Pirkanmaan ykkösmenestyjä. Nyt Ylöjärven kaupungilla on mahdollisuus käyttää vuoden ajan Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta -nimikettä. Ylöjärvi voitti tämän tunnustuksen myös vuonna 2018.

Lisätiedot

  • Elinkeinoasioiden asiantuntija Elina Purho, Pirkanmaan Yrittäjät, etunimi.sukunimi@yrittajat.fi, 050 464 0388
  • Puheenjohtaja Jari Haapaniemi, Pirkanmaan Yrittäjät, etunimi.sukunimi@yrittajat.fi, 0400 239 220
  • Kaupunginjohtaja Pauli Piiparinen, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi, 040 133 4848
  • Toimitusjohtaja Timo Isolähteenmäki, Ylöjärven Yrityspalvelu Oy, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi, 050 351 6507

Tiedote on tiivistelmä Pirkanmaan Yrittäjien tiedotteesta 12.3.2025.